Pääuutiset

Uusi kauppaketju tulee pian Suomeen

Uusi kauppaketju tulee pian Suomeen

Suomessa aloittaa lokakuun lopussa uusi kosmetiikkaketju, kun Eurokosin ensimmäinen myymälä aukeaa, kertoi samaan yhtiöön kuuluvien The Body Shopin ja Eurokosin Suomen-maajohtaja Kaidi Kask Kauppalehden suorassa Talousaamussa perjantaina.

– Olemme valmistelleet nyt 12 kuukauden ajan ensimmäisen myymälän avaamista ja konseptia Helsinkiin. Avaamme lokakuun lopussa Eurokosin Itiksen kauppakeskuksessa, Kask kertoi.

Itiksen myymälän avajaisia vietetään lokakuun 30. p�äivänä.

Siinä missä Suomessakin pitkään toiminut The Body Shop on yhden brändin ketju, Eurokosissa myydään useita brändejä.

Lue myös: Trumpilta uusi uhkaus – ”Ei voi sivuuttaa”

– Eurokos on hieman nuoremmille asiakkaille. Suomessa avattava konsepti on myös ketjun uusin konsepti, eikä sitä ole ollut vielä edes Liettuassa, jossa on 120 myymälää, Kask kertoi.

Konsepti on kehitetty erityisesti pohjoismaisille markkinoille.

– Haluamme avata ensimmäisen lippulaivamme ja nähdä, kuinka suomalaiset asiakkaat reagoivat ja mitä muutoksia haluamme tehdä. Sitten meillä on tietysti myös laajennussuunnitelmia, Kask paljasti.

Talousaamun juonsi toimittaja Jussi Rosendahl.

Voit katsoa perjantain Talousaamun kokonaan alta.

Olet saattanut jäädä paitsi