Saksalaislehti Der Spiegel ylistää Suomen ”radikaaleja toimia” vuokrattavilla sähköpotkulaudoilla tapahtuvien onnettomuuksien vähentämiseksi.
”Skuuteista” on tullut Saksan ylivoimaisesti vaarallisin kulkuväline, jos turmatilastoja katsotaan.
– Jokaista miljoonaa sähköpotkulautamatkaa kohden 8,5 ihmistä loukkaantuu vakavasti tai kuolee; polkupyörillä luku on vain 1,5 ja autoilla ja jalankulkijoilla vielä vähemmän.
– Saksan tilastokeskuksen mukaan viime vuonna 33 potkulaudan kuljettajaa kuoli ja yli 1600 loukkaantui vakavasti, 23 prosentin kasvu edellisvuodesta.
Spiegel hämmästelee, miten Saksa salli sähköpotkulaudat vuonna 2019 näin löyhällä sääntelyllä ja kuinka ”villin lännen” meininki voi vieläkin jatkua. Laki ei ole vaatinut skuutilla kulkevaa käyttämään kypärää tai tuntemaan liikennesääntöjä.
Erityisen alttiita onnettomuuksille ovat nuoret. Spiegelin mukaan puolet vuonna 2025 sähköpotkulaudalla loukkaantuneista oli alle 25-vuotiaita. Useasti kuljettaja on päihtynyt, ja onnettomuudet yleistyvätkin viikonloppuiltoina.
– Monet kuljettajat luulevat skoottereiden olevan pelkkiä hupivälineitä, joilla voi ajaa kaksi henkilöä yhtä aikaa tai rullata kotiin illanvieton jälkeen.
– Suomen pääkaupunki Helsinki on löytänyt keinon torjua näitä vaarallisia bilelaitteita: sähköpotkulaudan vuokraus siellä on kielletty perjantai- ja lauantai-iltaisin, Spiegel kehuu.
Helsinki on kieltänyt vuokraskuutn käynnistämisen viikonloppuöisin kello 23–05 välillä. Spiegelin mukaan onnettomuudet olisivat vähentyneet sääntelyn takia noin puolella.
Spiegelin mainitsemien asioiden lisäksi Helsinki sääntelee vuokrapotkulautojen pysäköintiä, nopeusrajoituksia ja ajoalueita. Helsingissä saavat toimia vain mikroliikenneluvan saaneet vuokraskuuttifirmat, joita on kaudella 2026 kolme: Dott, Ryde, Voi.
Vaikka Spiegel kehuu jutussaan Suomea, Ylen mukaan skuutteihin liittyvä sääntely ja etenkin nopeusrajoitukset vaihtelevat dramaattisesti kunnittain.
Skuuttibisneksen kiihkeimpinä kasvuvuosina suomalaisia ärsytti etenkin vuokralautojen valtava määrä. Vuonna 2023 Suomessa toimi lähes 9 eri vuokralautafirmaa ja pelkästään Helsingissä vuokralautoja oli 18 000.
– Järkyttävä määrä, kuvaili Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroinen ja sanoi, että vuokraskuutteja ”dumpataan” maihin jotka eivät kykene sääntelemään niiden käyttöä.