Venäjä on antanut Ruotsille nootin, joka koskee torstaina tapahtunutta ”droonihyökkäystä” Venäjän Tukholman-suurlähetystöön, kertoo Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass.
Venäjän suurlähetystö ilmoitti torstaina, että sen alueelle oli droonin avulla pudotettu punaista maalia sisältävä astia. Tapaus sattui noin kahdelta aamuyöllä paikallista aikaa.
Lisäksi aivan suurlähetystörakennuksen välittömään läheisyyteen putosi Telegram-julkaisun mukaan myös toinen drooni, jonka kyydissä oli väärennös improvisoidusta räjähteestä. Suurlähetystön mukaan tämä drooni pudotettiin alueelle ilmeisesti tahallisesti.
– Jälkimmäinen seikka viittaa siihen, ettei kyseessä ole pelkkä provokaatio, vaan räikeä yritys pelotella Venäjän edustuston henkilökuntaa, julkaisussa sanotaan.
Suurlähetystön mukaan ”tämän kaltaiset” tapaukset ovat yleistyneet Tukholmassa. Julkaisussa myös valitellaan sitä, että Ruotsin lainvalvontaviranomaiset kirjaavat Venäjän suurlähetystöön kohdistuvat ”hyökkäykset” vain muodollisesti ylös ja sen jälkeen tutkinnat jäätyvät.
– Lähetämme Ruotsin ulkoministeriölle nootin tästä tapauksesta ja ilmaisemme jälleen kerran toiveen – ellei jopa vaatimuksen – siitä, että meille ilmoitetaan tutkinnan tuloksista, sanoi Tassin mukaan Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs Sergei Beljajev.