Venäläisiä sotilaita kuolee hyökkäyssodassa Ukrainassa enemmän kuin uusia ehditään värvätä.
Juttu tiivistettynä
Venäjän paniikki saada lisää väkeä rintamalle Ukrainaan syvenee.
Siitä kertoo muun muassa se, että presidentti Vladimir Putin laajensi vankien mahdollisuuksia allekirjoittaa värväyssopimuksia puolustusministeriön kanssa.
Putinin allekirjoittaman lakimuutoksen myötä palvelukseen otetaan kansalaisia, jotka on tuomittu muun muassa kuulumisesta rikollisjengiin ja sen tekemiin hyökkäyksiin, huumeiden salakuljetuksesta, laittoman maahantulon järjestämisestä ja radioaktiivisten aineiden tai valtionsalaisuuksia koskevien dokumenttien varastamisesta.
Laki meni läpi Venäjän parlamentissa aiemmin kesällä, ja Putin allekirjoitti sen tiistaina. Asiasta kertoi venäläinen Kommersant-lehti.
Lakiesityksen käsittelyssä parlamentin alahuoneen eli duuman edustajat nostivat esiin huolia siitä, onko puolustusministeriö varautunut toimenpiteillä ”Wagner-ilmiön” toistumisen välttämiseksi.
Wagner oli runsain määrin vankeja Ukrainan rintamalle värvännyt puolisotilaallinen joukko, joka nousi kapinaan Venäjän johtoa vastaan vuonna 2023.
Edustajat olivat huolissaan myös siitä, voiko valtionsalaisuuksia varastaneihin luottaa.
Varapuolustusministeri Viktor Goremykin vastasi sanomalla, että ministeriö ei salli sopimusten allekirjoittamista ”erityisen tärkeiden” asiakirjojen kadottamisesta tuomittujen kanssa.
– Suoraan sanottuna tämä on merkki epätoivosta, luonnehti muutosta podcastissaan Mark Galeotti, arvostettu Venäjän strategian tutkija.
Epätoivoon on syytä.
Rintamalla kuolee enemmän kuin uusia saadaan värvättyä
Tällä hetkellä rintamalla kuolee enemmän venäläisiä sotilaita kuin Venäjä saa värvättyä riveihinsä.
Noin 30 000 venäläistä kuolee rintamalla kuukausittain, kun värväyksiä tehdään kuukausittain noin 27 000, arvioi yhdysvaltalainen ajatushautomo CSIS heinäkuussa.
Videolla on Venäjän puolustusministeriön kuvaa Ukrainaan lähtevistä sotilaista:
CSIS:n mukaan kuolleisuusluvut ovat nousseet tänä vuonna suurelta osin Ukrainan droonien käytön vuoksi.
Tähän asti Venäjä on täyttänyt rivit maksamalle sotilaille venäläisittäin runsaita palkkioita.
Syksyllä 2022 toteutettu osittainen liikekannallepano on myös tuonut rintamalle sotilaita.
Nyt monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Putin harkitsee uutta liikekannallepanoa. Näin totesi muun muassa Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila keskiviikon A-studiossa.
Liikekannallepanon ei kuitenkaan uskota tapahtuvan ennen duuman vaaleja syyskuussa.
Vankisotilaat ovat olleet Venäjälle tärkeitä koko sodan ajan
Vankeja on sotinut Venäjän riveissä Ukrainassa tähänkin asti.
Sodan alussa puolisotilaalliset Wagner-joukot värväsivät vankiloista lähes 50 000 ihmistä, selvitti riippumaton venäläinen media Mediazona.
Myös Venäjän puolustusministeriö on värvännyt vankeja rintamalle muun muassa Storm-Z- ja Storm-V-yksiköihin. Heitä on lähetetty esimerkiksi etulinjan vaarallisiin hyökkäyksiin, joissa mahdollisuudet selvitä ovat vähäiset.
Wagner on tunnettu raaoista rikoksista tuomittujen käyttämisestä taisteluissa. Myös Venäjän puolustusministeriön sopimusjoukkoihin ovat tähänkin asti päässeet esimerkiksi raiskauksista ja tapoista tuomitut, toteaa Andrei Kashkarov riippumattomalle venäläiselle Novaja Gazetalle.
Venäjän armeijan riveihin ei lakimuutoksenkaan myötä pääse, jos on tuomittu alaikäisiin kohdistuvista seksuaalirikoksista, terrorismista, sabotaasista, vakoilusta, maanpetoksesta tai muista vastaavista rikoksista.
Tarkkaa arviota vankien määrästä Venäjän armeijassa on vaikeaa saada.
Ukrainan tiedustelun mukaan Venäjä on värvännyt Ukrainaan sotimaan tähän mennessä jopa 180 000 vankia.
Venäjän vankien määrä on vähentynyt yli 180 000 ihmisellä viimeisten viiden vuoden aikana, Venäjän vankeinhoitolaitoksen johtaja Arkady Gostev kertoi toukokuussa.
Gostevin mukaan väheneminen on johtunut osin sopimussotilaiden värväyksestä.
Miehiä napataan kaduilta ja pakotetaan värväytymään
Värväytyminen Ukrainan sotaan on Venäjällä virallisesti vapaaehtoista.
Venäjältä tihkuvien tietojen mukaan aukkoja miehistössä pyritään kuitenkin paikkaamaan myös pakottamalla.
Moskovalaismies kertoi viime talvena sodan huolestuttavan:
Miehiä on otettu kiinni kadulla, työpaikkojen ulkopuolella tai rutiininomaisten asiakirjatarkastusten varjolla, kertovat lakimiehet, ihmisoikeusaktivistit ja silminnäkijät yhdysvaltalaismedia The Wall Street Journalille.
Kiinniotettuja on viety värväystoimistoon ja uhkailtu sekä jopa pahoinpidelty, kunnes nämä ovat suostunut allekirjoittamaan sopimuksen puolustusministeriön kanssa.
Useat riippumattomat venäläiset medialähteet ovat uutisoineet Moskovasta kaakkoon sijaitsevassa Penzan kaupungissa kesän aikana tehdyistä laajoista ratsioista, joissa miehiä on otettu kiinni ja pakotettu värväytymään.
Riippumattoman Meduza-mediasivuston lähteen mukaan pakkovävättyjä on ”ainakin sata”.
Otteita Penzan tapahtumista voi katsoa riippumattoman Nastojaštšee Vremja -median Instagram-julkaisusta.