Venäjä tukee vakoilusatelliiteillaan Irania sodassa Yhdysvaltoja vastaan, yhdysvaltalaismedia CNN paljastaa.
CNN:n selvityksen mukaan venäläiset vakoilusatelliitit kuvaavat Yhdysvaltain sotilastukikohtia Lähi-idässä ja hankkivat tietoa niiden toiminnasta.
Kahden yhdysvaltalaisen viranomaislähteen mukaan todisteet osoittavat, että Venäjä välittää osan vakoilusatelliittien hankkimista tiedoista Iranille.
Tämä helpottaa tarkkuutta vaativien iskujen suunnittelua. CNN käyttää esimerkkinä Prince Sultan Airbase -nimiseen Yhdysvaltojen lentotukikohtaan Saudi-Arabiassa maaliskuussa kohdistunutta hyökkäystä.
Asiantuntijoiden kanssa tehdyn selvityksen mukaan neljätoista venäläistä vakoilusatelliittia siirtyi lentotukikohdan ylle vain kaksi päivää ennen Iranin tuhoisaa iskua.
Satojen miljoonien arvoinen ilmavalvontaan tarkoitettu Awacs-lentokone tuhoutui iskussa. Lisäksi 12 yhdysvaltalaista sotilasta haavoittui.
Lähteet kertovat CNN:lle, että äärimmäistä tarkkuutta vaativa isku olisi ollut lähes mahdoton toteuttaa ilman vakoilusatelliittien tarjoamaa tietoa.
Lähteiden mukaan Iran on hyödyntänyt Venäjän satelliittitiedustelua muissakin hyökkäyksissä Yhdysvaltoja vastaan.
CNN:n haastattelemien asiantuntijoiden mielestä Venäjä jakaa tiedustelutietoa Iranille, koska Yhdysvallat tekee samoin Ukrainalle.