Video: Poliisilla hurja takaa-ajo mopomiitissä
Tuusulassa järjestetystä nuorten mopomiitistä leviää raju video. Videolla näkyy, kuinka poliisin henkilöauto kiilaa nuoren mopoilijan ojaan takaa-ajon päätteeksi.
Iltalehti tavoitti mopomiittiin osallistuneen nuoren, joka kertoo kuvanneensa tilanteesta videon. Hän sanoo havahtuneensa poliisiauton valoihin ja alkaneensa kuvaamaan.
Iltalehden saamien videoiden perusteella paikalla on ollut kymmenittäin nuoria.
Ylikomisario Harri Vihola Itä-Uudenmaan poliisista vahvistaa, että Tuusulassa on käynnissä mopomiitti, jossa poliisilla on ollut takaa-ajo.
– Jonkin sortin kolari tai ulosajo siellä on jo tapahtunut, hän sanoo.
Mopomiitissä on ollut Viholan mukaan rikollista toimintaa.
– Mopoilija on lähtenyt poliisia karkuun ja asiaa selvitellään, mitä siinä on tapahtunut. Selvittely on kesken.
Viholan mukaan ”lähtökohtaisesti voidaan hyvinkin nopeasti epäillä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta”.
– Jos poliisia karkuun lähtee ja etenkin, jos on paljon muuta väkeä siinä ympärillä, että saattaa vaarantaa turvallisuutta.
Nuori otettiin kiinni.
Koska tilanteessa on ollut Itä-Uudenmaan ”poliisilaitoksen auto toisena osallisena niin sitä tulee Helsingistä partio tutkimaan”, Vihola kertoo.
Poliisi ei tässä vaiheessa kommentoi tilannetta tarkemmin. Vihola ei myöskään pysty kertomaan kiinniotetusta mitään.
Iltalehdellä ei ole tietoa siitä, loukkaantuiko mopoilija tilanteessa.