Vieraskynä: Mitä Berliinissä oikein tapahtuu?
Berliini on vuosikymmenten ajan markkinoinut itseään sanoilla ”maailmalle avoin”, ”vaihtoehtoinen”, ”sexy” ja ”kapinallinen”.
Berliinin osavaltioparlamentin vaalien 20. syyskuuta 2026 jälkeen Berliinin poliittinen arki on kuitenkin nyt täysin muuttunut ja Saksan pääkaupungista on tullut poliittisen keskustelun kohde, joka ulottuu kauas kaupungin rajojen ulkopuolelle.
Vasemmistopuolue Die Linke sai vaaleissa 25,7 prosenttia äänistä ja nousi 47 edustajallaan ensimmäistä kertaa osavaltioparlamentin suurimmaksi ryhmäksi.
Die Linken turkkilaistaustainen kärkiehdokas Elif Eralp saattaa näin ollen nousta Berliinin ensimmäiseksi hallitsevaksi pormestariksi ja liittyä täten sosialististen pormestareiden joukkoon, joilla on maahanmuuttajatausta ja jotka johtavat suurkaupunkeja kuten Lontoota (pormestari Sadiq Khan) ja New Yorkia (pormestari Zohran Mamdani).
Mutta vaalituloksen varsinainen herkkä puoli ei liity ainoastaan Die Linken vahvuuteen. Se liittyy sen uuden äänestäjäkunnan koostumukseen.
51 prosenttia – luku vaalivoiton taustalla
”Forschungsgruppe Wahlen” -tutkimusryhmän analyysin mukaan Die Linke sai muslimiäänestäjien keskuudessa 51 prosenttia äänistä. Kaikista äänestäjistä puolue sai 25,7 prosenttia. Muslimiäänestäjien keskuudessa sen kannatus oli siten noin kaksinkertainen koko äänestäjäkuntaan verrattuna.
Tämä on poliittisesti huomionarvoista. Olisi väärin vain sivuuttaa tämä luku.
Se ei tietenkään tarkoita, että iso osa vasemmistopuolue Die Linkeä äänestäneistä muslimeista olisi islamisteja eikä se myöskään tarkoita, että Die Linkeä äänestävät muslimit olisivat automaattisesti antisemitistejä.
Mutta se osoittaa, että muslimitaustaisilla äänestäjillä on nykyään huomattava merkitys Berliinin Die Linken poliittiselle nousulle.
Antisemitismi ei nimittäin ole ainoastaan äärioikeiston ongelma, vaan sitä ilmenee myös vasemmistossa. Sitä esiintyy myös osassa muslimiväestöä – ja siellä siihen liittyy toisinaan erityisen voimakas vihamielisyys paikallista juutalaisväestöä ja Israelia kohtaan.
Juuri tässä kohtaa Berliinin vaaleista tulee poliittisesti kiinnostavat. Puolueen, joka menestyy erityisen hyvin muslimiäänestäjien keskuudessa, on myös kysyttävä, millaiset poliittiset viestit vetoavat erityisesti näihin yhteisöihin.
Remmo-tekijä
Äänestäjämääriin liittyvien seikkojen lisäksi Saksassa aiheuttaa tällä hetkellä huomattavaa poliittista kuohuntaa toinen kehitys: joidenkin Die Linke -poliitikkojen yhteydet Berliinin klaanimaailman henkilöihin sekä radikaaliin Palestiina-myönteiseen ympäristöön.
Vaalipäivän iltana Berliinin rikollisjärjestön klaanijohtaja Issa Remmo ilmestyi Berliinin Die Linken vaalijuhlaan. Issa Remmo on myös tunnettu Hamaksen kannattaja ja tunnettu antisemitistisistä ilmaisuistaan.
Paikalla oli myös Ibrahim Ibrahim, jota on kutsuttu PFLP:n kannattajaksi ja ”Yhdistyneen palestiinalaisen kansalliskomitean” edustajaksi. Ibrahim oli nimittänyt Hamasin johtajaa Yahya Sinwaria 7. lokakuuta 2023 tapahtuneen joukkomurhan jälkeen ”lujaksi johtajaksi” ja ”marttyyrisankariksi”.
Remmo itse kertoi sanomalehti Berliner Morgenpostille kysyttäessä hänen saapumisestaan Die Linken vaalijuhlaan, että hän koki Die Linken olevan Saksassa ensimmäinen taho, joka on tukenut häntä. Berliinin Die Linke kiistää poliittisen tai henkilökohtaisen läheisyyden häneen. Puolueen mukaan vaalijuhla oli avoin yleisölle eikä Remmoa ollut kutsuttu.
Se ei kuitenkaan muuta sitä, että näky on poliittisesti erittäin poikkeuksellinen: tunnetut Hamasin kannattajat juhlivat puolueen vaalijuhlassa, josta oli juuri tullut Saksan pääkaupungin suurin poliittinen puolue.
Poliittisia puolueita ei kuitenkaan arvioida ainoastaan sen perusteella, keitä heidän juhliinsa osallistuu, vaan niitä tarkastellaan sen perusteella, millaiset yhteiskunnalliset ryhmät kokevat vetoa niihin – ja miksi.
Ferat Koçakin tapaus
Vielä räjähdysherkempi on Die Linken liittopäiväedustajan Ferat Koçakin tapaus.
Koçak on ollut avoimesti yhteydessä sosiaalisessa mediassa Firas Remmoon, Issa Remmon poikaan. Julkaistut keskusteluviestit osoittavat heidän välillään vallinneen lämpimän ja henkilökohtaisen suhteen.
Koçak välitti terveisiä tämän isälle ja pyysi Firas Remmolta muun muassa apua liittopäivillä pitämänsä puheen videon levittämiseen. Puheessaan Koçak oli kritisoinut käsitettä ”klaanirikollisuus” poliittisena iskusanana, jolla hänen mukaansa on ”rasistinen historia”.
Julkisen kiistan jälkeen Koçak vetäytyi aluksi parlamentaarisista tehtävistään ja pyysi anteeksi yhteydenpitoa klaanijohtajaan. Hän väitti, ettei aluksi tiennyt, kenen kanssa hän viestitteli.
Lisäksi julkisuuteen tuli valokuva Koçakista Ibrahim Ibrahimin kanssa. Die Linke ilmoitti myös tässä yhteydessä, ettei Koçak tiennyt, kenen kanssa hänet kuvattiin.
Klaanijohtaja Issa Remmon esiintyminen Die Linken tilaisuudessa saa näin uuden poliittisen ulottuvuuden.
Puolue haluaa vaaliohjelmansa mukaan vähentää poliisin resursseja huomattavasti ja käyttää rahat sosiaalihankkeisiin. Poliisin työn, jota varten on juuri perustettu erityinen klaanirikollisuuteen keskittyvä yksikkö, pitäisi vaaliohjelman mukaan mahdollisuuksien mukaan korvautua sosiaalityöllä. Aiemmin Die Linke on toistuvasti arvostellut viranomaisten toimia klaanirikollisuutta vastaan rasistisina ja leimaavina.
Yksi valokuva ei vielä merkitse poliittista liittoumaa. Yksi keskustelu ei vielä merkitse salaliittoa. Mutta tällaisten yhteyksien kasaantuminen herättää kysymyksiä.
Israel-kiista vaalilavoilta hallitusneuvotteluihin
Kaikki nämä tapahtumat saavat kansainvälisen poliittisen merkityksensä Berliinin vasemmistopuolue Die Linken sisällä jo vuosia jatkuneen antisemitismiä ja Israelia koskevan kiistan taustalla.
Vähän ennen vaaleja rap-artisti Dahabflex esiintyi Die Linken vaalitilaisuudessa Neuköllnissä, kaupunginosassa, jossa on paljon arabimaista lähtöisin olevia maahanmuuttajia. Hänen kappaleessaan ”Stop the Genocide” kuultiin säkeet ”Yalla Yalla Intifada” ja ”Death to the IDF”.
Lausahdukset aiheuttivat voimakkaan kiistan. Die Linken johto irtisanoutui niistä, kun taas Berliinin Die Linken Palestiina-solidaarisuutta edistävä alueellinen työryhmä ilmaisi tämän jälkeen solidaarisuutensa Dahabflexille ja Neuköllnin piirijärjestölle.
Kyse ei ole siitä, saako Israelia arvostella. Kysymys kuuluu pikemminkin: Missä päättyy Israelin hallituksen politiikan oikeutettu arvostelu – ja missä alkaa Israelin demonisointi, terroristijärjestöjen ihannointi tai Lähi-idän konfliktin siirtäminen Saksassa elävien juutalaisten häirintään?
Tämä kysymys on sittemmin ulottunut jopa Berliinin mahdolliseen hallituksen muodostamiseen. SPD:n ministeri Bärbel Bas kuvasi yhteistyötä puolueen kanssa, joka on ”osittain tai jopa suurelta osin antisemitistinen”, ”erittäin vaikeaksi tilanteeksi”, mutta ei nostanut esiin samanlaista palomuuria kuin Saksan äänestäjien keskuudessa myös isoa kannatusta nauttivaa AfDtä kohtaan.
Sattumaa – vai poliittinen oire?
Nyt tullaan asiaan, josta Berliinissä ilmeisesti puhutaan vain vastahakoisesti.
On olemassa vakavasti otettava epäily siitä, että islamistiset ja radikaalisti Israel-vastaiset verkostot saattavat vaikuttaa poliittisesti Berliinin Die Linken osiin tai pyrkiä soluttautumaan niihin – ja että yhteydet puolueen tiettyihin muslimiäänestäjien ryhmiin ovat saattaneet auttaa uusien äänestäjäryhmien mobilisoinnissa.
Soluttautumisen ei tarvitse näyttää agenttielokuvalta. Se voi tapahtua paljon huomaamattomammin - henkilökohtaisten yhteyksien ja yhteisten tilaisuuksien kautta. Molemminpuolisen tuen kautta. Sosiaalisen median kautta. Poliittisten yhteisöjen kautta, jotka sekoittuvat yhä enemmän toisiinsa. Ja lopulta sitä kautta, että käsitys siitä, mikä puolueen sisällä on hyväksyttävää, muuttuu vähitellen.
Juuri siksi on liian helppoa kuitata yksittäiset tapahtumat toisistaan riippumattomina sattumina.
Entä muslimien antisemitismi? Tässä on ehkä kaikkein arkaluonteisin kysymys.
Poliittinen vasemmisto saa luonnollisesti tavoitella muslimeja äänestäjikseen. Sen ei kuitenkaan pidä samalla sulkea silmiään siltä, että osassa muslimiväestöä esiintyy antisemitistisiä asenteita.
Kyse on yhteiskunnallisesta todellisuudesta. Olisi suorastaan absurdia juuri holokaustin maassa teeskennellä, ettei tästä todellisuudesta saisi puhua heti, kun se liittyy maahanmuuttajataustaiseen tai muslimiäänestäjien ryhmään.
Antisemitismi on antisemitismiä riippumatta siitä, tuleeko se uusnatsin kellarista, vasemmistoradikaalista mielenosoituksesta tai islamistisesti suuntautuneesta ympäristöstä.
Uusi poliittinen liittouma?
Poliittinen kysymys ei siksi ole se, olisiko jokainen Die Linkeä äänestävä muslimi islamisti. Kysymys kuuluu: Kuinka pitkälle puolue voi avata ovensa uusille poliittisille yhteistyökumppaneille, vain siksi, että saisi suuren vaalivoiton. Voiko se tällöin olla luopumatta samalla omista punaisista linjoistaan?
Berliinin Die Linke voitti vaalit. Nyt olisi syytä seurata tarkasti, onko tästä syntynyt uusi poliittinen liittouma vasemmistopolitiikan ja radikaalien Israelin vastustajien ja klaanimaailman välillä.
Berliinissä Die Linke, vihreät ja SPD neuvottelevat parhaillaan mahdollisesta yhteisestä hallituksesta. Kaikki viittaa siihen, että nämä kolme puoluetta muodostavat lopulta koalition.
Erityisen huomionarvoista on yksi asia: siinä missä SPD ja vihreät pitävät kiinni ”palomuurista” äärioikeistolaiseksi luokiteltua AfDtä vastaan, tällä ei näytä olevan vastaavaa merkitystä Die Linken kohdalla.
Jos tämä koalitio syntyy, se tuskin vahvistaa monien Berliinin juutalaisten turvallisuuden tunnetta ja luottamusta poliittiseen johtoon. Päinvastoin: ajatus siitä, että puolue, jolla on kiistanalaisia kantoja Israeliin ja antisemitismiin, voisi tulevaisuudessa käyttää merkittävää vaikutusvaltaa pääkaupungin politiikassa, herättää monissa muistoja Saksan historian vaarallisimmista luvuista.
Vasemmistoliitto vanavedessä
Berliinissä tällä hetkellä nähtävä ilmiö ei suinkaan ole yksinomaan saksalainen.
Myös Suomen vasemmistoliiton aktivistit ja näkyvät edustajat ovat viime vuosina joutuneet kritiikin kohteeksi Israelia ja Lähi-idän konfliktia koskevien toimiensa ja lausuntojensa vuoksi.
Yksi tunnettu esimerkki on kansanedustaja Anna Kontula. Tammikuuta 2020 Kontula pidätettiin yhdessä kansainvälisen aktivistiryhmän kanssa Israelin ja Gazan rajalla.
Ryhmä halusi järjestää mielenosoituksen ja yritti päästä laittomasti Gazan alueelle. Kontula ilmoitti halunneensa protestoida Gazan saartoa ja humanitaarista tilannetta vastaan. Israelin poliisi pidätti ja kuulusteli häntä.
Tämä tapahtui lähes neljä vuotta ennen 7. lokakuuta 2023 tapahtunutta joukkomurhaa. Kontulan suhtautuminen Israeliin pysyi kuitenkin kiistanalaisena myös sen jälkeen.
Marraskuussa 2023 hän ilmoitti Iltalehden Ukkola-ohjelmassa, ettei tuomitse Hamasin hyökkäystä. Juuri 7. lokakuuta tapahtuneen jälkeen tämä on huomionarvoista. Terrorijärjestö Hamas oli 7. lokakuuta 2023 murhannut yli tuhat juutalaista siviiliä ja ottanut satoja ihmisiä panttivangeiksi.
Vielä pidemmälle meni Pinja Vuorinen, entinen vasemmistonuorten puheenjohtaja. Marraskuussa 2025 hän esitti Instagram-julkaisussaan kysymyksen siitä, haluaako Suomi olla ”turvallinen maa” Israelin kansalaisille.
Taustalla oli hänen kritiikkinsä Rovaniemelle suunnitellusta lomakeskuksesta ja siellä vierailevista israelilaisista matkailijoista. Kriitikot kutsuivat kirjoitusta antisemitistiseksi ja siitä tehtiin useita ilmoituksia. Poliisi aloitti asiassa esitutkinnan. Joulukuussa 2025 tutkinta kuitenkin lopetettiin. Poliisin arvion mukaan julkaisu ei täyttänyt rikoksen tunnusmerkistöä. Oikeudellisesti asia oli siten loppuun käsitelty.
Poliittista kysymystä se ei kuitenkaan ratkaise. Jos Israelin kansalaiset nostetaan ryhmänä poliittisen keskustelun kohteeksi ja kysytään, pitäisikö heidän olla Suomessa ”turvassa”, herää väistämättä kysymys oikeutetun Israel-kritiikin ja ihmisten heidän kansalaisuutensa perusteella tapahtuvan, yleistävän leimaamisen välisestä rajan hälvenemisestä.
Juuri aikana, jolloin juutalaisyhteisöt kaikkialla Euroopassa joutuvat jälleen yhä useammin arjessa antisemitismiä, tällaiset yleistykset ovat vaarallisia.
Suomen vasemmisto löytänee myös maahanmuuttajat äänestäjäpotentiaalina.
Näin palaamme alkuperäiseen kysymykseen.
Vasemmiston on kysyttävä
Myös suomalaisilla puolueilla, erityisesti vasemmistolla on ilmeinen intressi tavoittaa nykyistä paremmin maahanmuuttajataustaisia äänestäjiä. Mutta myös Suomessa poliittisen vasemmiston on kysyttävä, vetoavatko sen Lähi-idän konfliktia koskevat kannanotot ja kielteinen suhtautuminen juutalaisvaltio Israeliin erityisesti osaan muslimiväestöstä – ja mitä seurauksia tästä voi syntyä.
Berliini osoittaa, kuinka nopeasti poliittinen maisema voi muuttua, kun vasemmistopuolue onnistuu tavoittamaan uusia äänestäjäryhmiä. Suomen vasemmisto kohtaa samanlaisen haasteen.
Mutta uusia äänestäjäryhmiä tavoitellessaan puolue ei saa myydä alennuksella omia periaatteitaan. Tämä koskee erityisesti antisemitismiä.
Ehkä Berliinin vaalit ovatkin siksi todella enemmän kuin vain Berliinin vaalit. Ehkä ne ovat esimakua siitä, miltä Euroopan vasemmisto näyttää, jos muslimiäänestäjien äänet koetaan sen poliittisen menestyksen kannalta yhä tärkeämmiksi ja vaaliohjelmia muokataan sen mukaan.
Kirjoittaja on berliiniläissyntyinen tutkiva toimittaja.