Kuuluisa viihdebloggari Perez Hilton kiemurtelee ja tanssahtelee kameran edessä yltä päältä veressä. Tuhannet ihmiset katsovat suoraa lähetystä TikTokissa, kun Hilton viiltelee itseään valtavalla veitsellä ja päästelee ääniä, jotka kuulostavat melkein seksuaalisilta.
“Ai, se sattuu, mutta se tuntuu niin hyvältä. Olen loinen ja luuseri. Tätä te kaikki halusitte”, Perez Hilton sanoo.
Suoraa livelähetystä seuraa valtava määrä ihmisiä, chat räjähtää hetkessä.
“Lopeta Perez!”
“Soittakaa poliisille!”
“Onko tämä totta?”
“Perez, sinulla on lapsia, jotka tarvitsevat sinua!!!”
Viestit tulvivat ruudulle sekunnissa. Sydämet vaihtuvat sokki-emojeiksi; ihmiset kirjoittavat, kuinka eivät voi uskoa, mitä he näkevät. Chat liikkuu niin nopeasti, että yksittäiset huudot ehtivät näkyä vain silmänräpäyksen.
Kamera pysyy päällä.
Katsojat vaativat Hiltonia lopettamaan, kysyvät, mitä ihmettä hän oikein tekee. Joku soittaa hätänumeroon, toinen kertoo olevansa sokissa – mutta he eivät lopeta katsomista. He todistavat suorassa lähetyksessä 48-vuotiaan viihdebloggarin täydellistä, henkistä romahdusta.
TikTok saa suljettua suoran lähetyksen vasta noin 15–20 minuutin kuluttua, kuulemma “moderaattorin virheen” takia.
Kun TikTok lopulta poistaa liven, klipit eivät katoa. Ne lähtevät heti leviämään X:ssä, Instagramissa ja muualla somessa. Ihmiset kertovat olevansa traumatisoituneita ja järkyttyneitä – mutta samaan aikaan he levittävät kammottavaa kuvamateriaalia ympäri nettiä.
Joku vertaa videota pahimpiin internetissä näkemiinsä asioihin – ja saa tuhansia tykkäyksiä.
Hilton on tällä hetkellä sairaalassa, ja omaiset kuvailevat hänen tilaansa vakavaksi, mutta vakaaksi. He pyytävät perheelle yksityisyyttä ja toivovat, että media antaisi Hiltonin lapsille rauhan toipua syvästi järkyttävästä tilanteesta.
Hiltonille tulvii somessa empatiaa ja toivotuksia, mutta myös kritiikkiä. Moni huomauttaa, että Hilton on itse hyödyntänyt ja riepotellut läpi uransa lukemattomien julkkisten elämän kaikkein yksityisimpiä ja kammottavimpia hetkiä.
Perez Hilton ei ole järin tunnettu Suomessa, mutta hän on erittäin tunnettu kotimaassaan Yhdysvalloissa. Muistan Hiltonin erittäin hyvin ajalta, jolloin toimin kirjeenvaihtajana Lontoossa.
Hilton oli viihteen paha poika ja gangsteri, joka ei välittänyt pätkääkään mediaetiikasta ja riepotteli varsinkin nuoria naisia äärimmäisen julmasti.
Hän rakensi brändiään juorujen levittämisellä, julkkisten ulkonäön mollaamisella ja paparazzi-kuvien muokkaamisella; hän saattoi piirrellä julkkisten kuvien päälle peniksiä tai esimerkiksi limaa ja huumeita.
Britney Spearsin vaikeina vuosina hän kutsui naista hirviöksi ja psykoksi. Näyttelijä Heath Ledgerin kuoleman jälkeen hän myi t-paitoja Brokeback Mountain -elokuvan kuvalla ja tekstillä “Miksi se ei voinut olla Britney?”
Hilton on itse homo, mutta hän paljasti väkisin useiden julkkisten seksuaalisen suuntautumisen. Kun Lady Gaga sai vakavan lonkkavamman, Hilton lähetti hänelle kuvan, jossa Gaga istuu pyörätuolissa ja Madonna osoittaa häntä aseella. Kuvan päälle oli kirjoitettu sana “karma”.
Mitä räväkämpiä ulostuloja Hilton teki, sitä enemmän huomiota hän sai. Ja juuri huomiota internetissä vuorokauden ympäri elävä mies näytti janoavan.
Kun kulttuuri vähitellen muuttui kunnioittavammaksi julkkiksia kohtaan ja some alkoi paheksua liian aggressiivista kohtelua, Perezin tähti lähti laskuun: katsojat, klikit ja tulot vähenivät. Hänestä tuli vähitellen epärelevantti.
Niinpä Perez teki näyttävän muodonmuutoksen, aneli anteeksi lukuisilta julkkiksilta, joita hän oli loukannut, vakuutteli katuvansa julmuuttaan – ja lopulta tuli julkisesti uskoon, totta kai.
Sitten eräänä elokuun iltana hänestä itsestään tuli sisältöä.
Siinä on jotain lähes raamatullista. Mies, joka rakensi uransa julkkisten yksityisyyden loukkaamisella, joutui lopulta kaikkein haavoittuvimmalla hetkellään maailman silmien eteen.
Mutta oikeastaan Perez Hilton ei ole tämän tarinan kiinnostavin henkilö. Me olemme. Miksi me katsomme? Miksi me jaamme?
Suomessakin on yleistynyt omituinen ilmiö, jota kutsutaan rappiotubettamiseksi. Siinä ihmiset kuvaavat suorassa lähetyksessä sekoilujaan, riitojaan, ryyppäämistään ja täydellistä elämänhallinnan katoamistaan.
Katsojat eivät ainoastaan seuraa sivusta – he lahjoittavat rahaa ja yllyttävät esiintyjää jatkamaan.
Juo lisää. Tee jotain järjetöntä. Nolaa itseäsi vielä vähän enemmän.
Sama mekanismi toistuu muualla sosiaalisessa mediassa. Äärimmäisten anorektisten somevaikuttajien elämää voidaan seurata vuosikausia. Ihminen kuihtuu ruudulla muiden silmien edessä, mutta seuraajamäärät kasvavat.
Katsojat kirjoittavat olevansa huolissaan – ja katsovat seuraavankin videon.
Nettiin on myös levinnyt materiaalia ihmisten viimeisistä hetkistä. Sitä kopioidaan, jaetaan ja ladataan uudelleen ja uudelleen, vaikka alkuperäinen alusta koettaisi poistaa sen.
Antiikin Rooman aikaan ihmiset menivät Colosseumille katsomaan gladiaattoritaisteluita, nyt meillä jokaisella on Colosseum taskussamme. Tunnettu journalisti ja yhteiskuntakriitikko Chris Hedges argumentoi, että kun yhteiskunnat alkavat murentua, ne korvaavat todellisen politiikan ja sivistyskeskustelun teatterilla, sirkushuveilla ja julkisilla teloituksilla.
Teknologia on kehittynyt järisyttävästi. Ihminen paljon vähemmän. Sivistys, empatia ja käytöstavat ovat melko ohut kerros vaistojemme päällä.
Eikä algoritmilla ole moraalia. Sillä on vain yksi tavoite: pitää ihminen ruudun ääressä.
