Pääuutiset

Yle: Sanni maksoi yli 2 000 euroa vuokra-asunnosta – Avaintenluovutuksessa paljastui karu totuus

Yle: Sanni maksoi yli 2 000 euroa vuokra-asunnosta – Avaintenluovutuksessa paljastui karu totuus

Poliisi tutkii petoksia ja petoksen yrityksiä, joissa huijarit ovat esiintyneet muiden omistamien asuntojen vuokranantajina, kertoo Yle.

Antti Valtavaara on saanut kuluneena syksynä useita yhteydenottoja ihmisiltä, joille on tarjottu pitkäaikaista vuokrasopimusta hänen asuntoonsa, ilman että hän on ollut asiasta tietoinen.

Valtavaara on vuokrannut Espoossa sijaitsevaa asuntoaan Airbnb:n kautta lyhytaikaisesti. Joku tallensi palvelusta kuvat asunnosta ja julkaisi vuokrailmoituksia ainakin Qasassa ja Oikotiellä.

Asunnossa järjestettiin jopa asuntonäyttö Valtavaaran tietämättä, kun joku varasi asunnon Airbnb:n kautta yhdeksi päiväksi.

Sanni Fredriksson kertoo maksaneensa hänelle tarjotusta asunnosta vuokravakuuden ja ensimmäisen kuun vuokran, yhteensä hieman yli 2 000 euroa. Avaintenluovutuspäivänä kukaan ei kuitenkaan ilmestynyt paikalle, eikä vuokranantajana esiintyneeseen henkilöön saanut enää yhteyttä.

Asunto oli Valtavaaran Airbnb-asunto.

– Ihmisiä on erehdytetty tai yritetty erehdyttää maksamaan erilaisia varausmaksuja tai vuokraennakkoja asunnoista, joista [vuokranantajana esiintyvällä henkilöllä tai henkilöillä] ei ole minkäänlaista määräysvaltaa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hannu Väänänen Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta Ylelle.

Olet saattanut jäädä paitsi