Ylen tietojen mukaan alun perin parikymmentä tanssijaa nosti esiin Javier Torresin asiattoman käytöksen. Ylin johto seisoi pitkään taiteellisen johtajan takana.
Viime kevät oli Kansallisbaletissa kriisintäyteinen. Talossa käsiteltiin sisäisesti ongelmia, jotka nyt syksyn saapuessa johtivat taiteellisen johtajan Javier Torresin kauden päättymiseen ennenaikaisesti.
Yle kertoo tässä jutussa Kansallisbaletin taiteellisen johtajan lähdön taustoista, joita ei ole aiemmin käsitelty julkisuudessa.
Ylen tietojen mukaan Javier Torres on käyttäytynyt tanssijoiden seurassa epäasiallisesti: hän on muun muassa huutanut, ilveillyt ja imitoinut tanssijoiden liikkeitä asiattomasti.
Yle on haastatellut neljää Kansallisbaletin nykyistä tai entistä tanssijaa sekä yhtä talossa työskentelevää henkilöä. He kertovat työskentelystä Torresin kanssa. Yhteensä Yle tavoitteli kymmeniä tanssijoita. Haastatellut painottavat, että osittain Torres on myös onnistunut työssään. Yle on varmistanut haastateltavien kertomuksia vertaamalla niitä Kansallisbaletin sisäiseen viestintään.
Kansallisbaletti on ohjeistanut tanssijoita olemaan kommentoimatta mitään, mikä liittyy Torresin kauden päättymiseen.
Yle pyysi Javier Torresia kommentoimaan jutussa esitettyjä väitteitä, mutta Torres ei antanut haastattelua.
Tilanne alkoi suistua raiteiltaan brasilialaistanssijan tapauksesta
Yksi kokemuksistaan avautuvista on balettiryhmän pitkäaikainen tanssija Luciano Ghidoli, joka on parhaillaan virkavapaalla Kansallisbaletista ja työskentelee Isossa-Britanniassa.
– Javier Torres vaikutti suuresti mielenterveyteeni ja itsetuntooni. Ansaitsen parempaa, ja niin ansaitsee jokainen muukin.
Ilmapiiri Kansallisbaletissa oli Ghidolin mukaan pitkään raskas, mutta suunta muuttui viime keväänä, kun brasilialaistanssija Nayara Lopes nosti kokemansa epäkohdat esiin koko tanssiryhmän läsnä ollessa.
Ghidolin mukaan tapaus yhdisti tanssijoita.
– Monet vanhemmat tanssijat itkivät kun Lopes avautui kokemuksistaan.
Lopes tuli asian kanssa julkisuuteen syksyllä Dance Magazinen haastattelussa, ja myös Yle teki aiheesta jutun. Lopes ei työskentele enää Kansallisbaletissa.
Ylen tietojen mukaan noin 20 tanssijaa kertoi epäasiallisesta käytöksestä talon johdolle
Monelle tanssijalle viimeinen pisara oli, kun Kansallisbaletti julkaisi sisäisesti kehonkuvaohjeistuksen maaliskuussa. Ohjeistuksen tarkoitus oli rohkaista puhumaan muun muassa kehosta, terveydestä ja tunteista kunnioittavasti. Tanssijat kokivat, että ohjeistus on ristiriidassa Javier Torresin johtamismetodien kanssa.
Talon johto reagoi tilanteeseen nopeasti, pääjohtaja Gita Kadambi kertoo Ylen haastattelussa.
Aluksi tanssijat saivat mahdollisuuden kertoa Kadambille ja henkilöstöpäällikölle luottamuksellisesti kokemuksistaan. Noiden tilaisuuksien seurauksena ongelmien laajuus selvisi pääjohtajalle.
Kadambi ei kerro, kuinka monta tanssijaa alun perin kertoi kokemuksistaan, mutta Ylen tietojen mukaan heitä oli parisenkymmentä. Kansallisbaletissa on yhteensä 84 tanssijaa.
Kadambi ei kommentoi sitä, millaista epäasiallista käytöstä tanssijat olivat kohdanneet.
– Totesin sitten, että tähän on syytä ottaa ulkopuolinen riippumaton selvittäjä. Kaikilla tanssijoilla on ollut mahdollisuus tulla kuulluksi, Kadambi sanoo.
Torresin tapaus on toinen johtajakriisi Kansallisbaletissa kymmenen vuoden sisällä. Taiteellinen johtaja Kenneth Greve vapautettiin tehtävistään vuonna 2018. Myös tuolloin tanssijat olivat nostaneet esiin taiteellisen johtajan epäasiallisen käytöksen.
Torres uhkasi sopimuksen irtisanomisella
Javier Torres loi Ylen haastattelujen perusteella työpaikalle pelon ilmapiirin.
Ghidoli kertoo Torresin muun muassa moittineen tanssijan kehitystä kehityskeskusteluissa. Torres uhkasi sopimuksen irtisanomisella, jotta ”seuraavan johtajan ei tarvitsisi ottaa tanssijaa, joka leipääntyy”, Ghidoli kertoo. Seuraavassa hetkessä Torres saattoi tarjota Ghidolille vakituista sopimusta, tanssija jatkaa.
Ghidoli kuvailee Torresin toimintaa järjestelmälliseksi itsetunnon murentamiseksi.
Myös Nayara Lopes kertoo, että Torres puhui hänelle epäasiallisesti. Lopesin mukaan Torres sanoi, ettei hän ehkä saa enää isoja rooleja ja että hänen kannattaa miettiä eläköitymistä.
Tanssijoiden vaihtuvuus on talossa suurta.
– Vitsailimme ettei uusien tanssijoiden nimiä edes kannata opetella ennen kuin ovat olleet talossa vuoden, Ghidoli kertoo.
”Hyvä tanssija näkyy, mutta ei kuulu”
Eräs Kansallisbaletin työntekijä kertoo tilanteesta, jossa Torres oli vähätellyt hänen kohtaamiaan ongelmia ja mitätöinyt hänen kokemustaan.
– Asiaa ei koskaan enää käsitelty sen jälkeen. Se on mielestäni se, miten asiat tuolla hoidetaan – ei vain oteta enää yhteyttä, vaan jätetään yksin, työntekijä toteaa.
Työntekijä esiintyy tässä jutussa nimettömänä, koska hän pelkää työpaikkansa puolesta. Hänen mukaansa työkulttuuri Kansallisbaletissa perustuu osittain pelkoon, koska Kansallisooppera ja -baletti on ainoa ooppera- ja balettitalo Suomessa.
– Talossa on vanhanaikaista valtahierarkiaa. Vähän kärjistäen, hyvä tanssija on tanssija, joka näkyy, mutta ei kuulu, työntekijä sanoo.
Yle selvitti vallan väärinkäyttöä balettimaailmassa muun muassa vuonna 2023.
Javier Torresin johtamistavan aiheuttamat ongelmat vahvistaa myös henkilö, joka on työskennellyt pitkään Kansallisbaletissa. Yle ei kerro henkilön nimeä, koska hän työskentelee talossa ja pelkää menettävänsä työnsä. Lähde kuvailee Torresia ristiriitaiseksi hahmoksi: johtajaksi, jolla oli aitoja ja hyviä visioita, mutta vakavia puutteita käytännön johtamisessa.
– Jos joku tai jokin ei miellytä, hän räjähtää, kirjaimellisesti, ja haukkuu, lähde kuvailee suoraan.
Lopesin ihoa vaalennettiin systemaattisesti
Julkisuudessa on aiemmin käsitelty Nayara Lopesin tapausta, jossa Lopes koki, että hänen etnisyyttään yritettiin muuttaa valkoisella meikillä Don Quijoten harjoituksissa. Nyt tanssija kertoo, että kyse ei ollut yksittäistapauksesta.
– Joka kerta, kun esiinnyin Kansallisbaletissa, ruskealle iholleni levitettiin hieman omaa ihonsävyäni vaaleampaa meikkiä. Joka kerta korjasin meikin itse oman ihoni väriseksi, Lopes kertoo.
Torres sanoi aiemmin Ylelle, että valkoisen meikin käyttö harjoituksissa oli vahinko. Torres on pyytänyt Lopesilta valkoista meikkiä anteeksi balettiryhmän tapaamisessa.
Torres on sanonut, ettei hän hyväksy vallan väärinkäyttöä
Javier Torresin kausi taiteellisena johtajana alkoi ristiriitaisissa merkeissä neljä vuotta sitten. Tuolloin niukka enemmistö tanssijoista oli sitä mieltä, että häntä ei pitäisi valita tehtävään. Muut henkilöstöryhmät puolsivat valintaa, ja pääjohtaja päätti antaa Torresille mahdollisuuden. Kansallisbaletin tanssijana Torres työskenteli 2000-luvun alussa.
Heti kautensa alkupuolella, keväällä 2023, Torres joutui tekemisiin talon ongelmallisen historian kanssa, kun Baletin entinen tanssija Suvi Honkanen oli kertonut Ylelle tarinansa. Torres veti tapauksen seurauksena pois areenakiertueen ohjelmistosta Kenneth Greven koreografian.
Torres totesi tuolloin Ylelle, ettei hän hyväksy Kansallisbaletissa minkäänlaista vallan väärinkäyttöä.
Kiireinen viikonloppu
Vielä tuoreen selvitystyön alussa maaliskuussa talon johto seisoi talossa työskentelevän henkilön mukaan vakaasti Javier Torresin takana. Tuolloin ajatus oli hoitaa kriisi pois alta mahdollisimman nopeasti tarjoamalla tukea sekä tanssijoille että taiteelliselle johtajalle.
Yle pyysi tässä jutussa kerrottujen tietojen vuoksi haastattelua Kansallisbaletin pääjohtajalta Gita Kadambilta viime viikon perjantaina. Viestintäjohtaja Liisa Riekki lupasi palata pääjohtajan kiireistä johtuen asiaan viikonlopun jälkeen maanantaina.
Maanantaina Kansallisbaletti tiedotti Javier Torresin kesken jäävästä kaudesta tuntia ennen sovittua haastattelua.
Kadambi kertoi haastattelussa, että sopimus Torresin tilanteesta syntyi äskettäin. Viikonloppu oli ollut kiireinen.