Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) on saanut valmiiksi selvityksensä 18-vuotiaan miehen kuolemasta moottorivenekilpailussa elokuussa 2026.
Kotkassa järjestettiin 31. heinäkuuta – 2. elokuuta Powerboat Championship Finland -tapahtuma.
Kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui rataluokan GT30-moottorivenekilpailussa.
Onnettomuudessa kuollut kuljettaja menetti veneensä hallinnan äkillisesti ennen poijukäännöstä. Veneen vauhti hidastui, ja se kääntyi takaa tulleen toisen kilpaveneen eteen.
Otkesin mukaan hallinnanmenetys oli todennäköisesti seurausta jyrkästä ohjausliikkeestä tai veneeseen osuneesta aallosta, jolloin veneen perä irtosi veden pinnasta.
Kun nopeasti liikkuva vene palaa takaisin veteen, se voi kääntyä äkillisesti ja pysähtyä voimakkaan vesikitkan seurauksena. Suuri nopeus, aallot ja kääntynyt peräsin voimistavat vesikitkan kääntävää vaikutusta.
Otkesin mukaan kuljettajaan voi kohdistua äkkipysähdyksessä suuria g-voimia, jotka voivat hetkellisesti vaikuttaa toimintakykyyn.
Takaa tulleen veneen kuljettajalla ei ollut aikaa reagoida tilanteeseen, ja hän ajoi eteen äkillisesti pysähtyneen veneen ohjaamon yli.
Takaa tulleen veneen nopeus oli noin 80 kilometriä tunnissa. Törmäys oli niin voimakas, että kääntyneen veneen kuljettajan kypärä irtosi.
Tilanne huomattiin heti
Kilpailun turvaveneet huomasivat onnettomuuden heti. Ensimmäinen pelastusvene saapui paikalle erittäin nopeasti, noin puolessa minuutissa, Otkesin selvityksessä kerrotaan.
Kuljettajaa ei saatu irrotettua vedessä, joten alus vedettiin rantaan elvytystä varten. Elvytys jouduttiin lopettamaan nopeasti, ja kuljettaja kuoli turmapaikalla.
Takaa tulleen veneen kuljettaja oli ulkomaalainen, Otkesin selvityksessä kerrotaan. Kansainväliset, kaksipäiväisiksi tarkoitetut kilpailut keskeytettiin turman jälkeen.
Otkes: Lajiin liittyy tietoisia riskejä
Kuollut nuori mies oli harrastanut kilpa-ajoa noin kymmenen vuotta. Hän kilpaili luokassa, jossa veneiden nopeudet ovat noin 80 kilometriä tunnissa.
Otkesin mukaan sen selvitys paljastaa puutteita kuljettajien koulutuksessa.
Monet kilpa-ajajista olivat harjoitelleet vain vähän ja pääosin yksin tutussa kotirannassaan. Tämän vuoksi heiltä puuttuu kokemusta huonosta säästä ja vaaratilanteista. Monipuolisempi harjoittelu lisäisi turvallisuutta.
Moottoriveneillä kilpaileminen on vaarallinen laji, jossa kuljettajat ottavat aina tietoisia riskejä, Otkesin selvityksessä todetaan.
Onnettomuustutkintakeskus ei aio aloittaa tapauksesta virallista tutkintaa, sillä viraston arvion mukaan siitä ei saataisi lajin turvallisuutta edistävää uutta tietoa.