Bensasota hallituksessa – Riikka Purralta suora avautuminen kokoomuksen toiminnasta
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kirjoittaa viestipalvelu X:ssä hämmästelevänsä ”kokoomuksen julkisuuteen antamia tietoja ’bensan hinnan alentamista’ koskevista neuvotteluista”.
– Pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea, Purra kirjoittaa.
– Se ainoa mahdollinen ja vaikuttava - eli ilmastovelvoitteiden määräaikainen keventäminen jakeluvelvoitteen kautta - kun ei ole kokoomukselle ja rkp:lle mitenkään käynyt. Sellaisia hirmuhintoja ei suomalainen taida pumpulla kohdatakaan, että kunnianhimon tasoa ilmastopolitiikassa laskettaisiin, hän jatkaa.
Purran mukaan itse neuvotteluissa perjantain jälkeen ei perussuomalaisten suuntaan ole kuulunut mitään. Pääministeripuolue kokoomus esitteli tuolloin ratkaisuehdotuksensa, jota perussuomalaiset ei ole hyväksynyt.
– Lähinnä kai siitä, millä sangen vaatimattomiksi jäävät tukitoimet rahoitetaan, on ollut erimielisyyttä, Purra kirjoittaa.
Valtiovarainministeri ilmaisee myös tyytymättömyytensä kokoomukseen.
– Mitä tulee yleisemmin kokoomuksen toimintaan ja lenteleviin syytöksiin perussuomalaisten suuntaan, olen pohtinut, että tätäkö se on vaaleihin saakka. Toivottavasti ei, sillä se tuskin palvelee ketään hallituksessa, Purra kirjoittaa.
– Kun perussuomalaisilla oli vaikeaa, emme me hallituskumppanista silloinkaan syytä kaivaneet, vaan nuolimme haavojamme, katsoimme peiliin ja päätimme tehdä paremmin.
Iltalehti kertoi maanantaina, että hallitus aikoo tuoda uusia joustoja jakeluvelvoitteeseen, vaikka sen tasoon ei kosketakaan.
Sopu keinoista on saatu aikaan, mutta rahoituksen osalta neuvottelut jatkuvat yhä. Pääministeri Petteri Orpo (kok) vahvisti tiistaina, että paketin koko on 60 miljoonaa euroa, kun aikaisemmin koosta on puhuttu kymmenissä miljoonissa.
Hallituksen pakettiin kuuluu muun muassa työmatkakuluvähennyksen nostaminen, jonka enimmäismäärä on tällä hetkellä 7 000 euroa vuodessa.
Lisäksi hallitus on tuomassa erillisen tukipaketin suoraan kuljetusyrittäjille. Tukipaketin osalta on edelleen hieman auki se, mitä keinoja Suomessa on käytettävissä. Asiaa selvitetään muun muassa EU:sta.
Kooltaan tukipaketti voisi IL:n tietojen mukaan olla noin 20–30 miljoonaa euroa, mutta asia tarkentunee myöhemmin.
Vigelius tylyttää
Hallituspuolueiden edustajat ovat ottaneet yhteen erityisesti sosiaalisessa mediassa hallituksen neuvottelemasta bensapaketista.
Esimerkiksi kokoomuksen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Pia Kauma on syyttänyt perussuomalaisia sovun jumittamisesta.
– Perussuomalaiset jumittavat nyt bensasopuakin. Aiemminhan he, ei pelkästään jumittivat, vaan kaatoivat kokoomuksen esityksen perintöveron poistamiseksi. Porvarihallituksen pitäisi kyetä tekemään sellaisia asioita, joita vasemmistohallitus ei halua tehdä, Kauma kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius muistuttaa, että perussuomalaiset ajoi hintoihin alennusta jo viime keväänä, mutta se jumiutui hallituskumppaneiden vastustukseen.
– Kaumalle muistutuksena, että PS esitti jo keväällä ratkaisuksi kasvaneisiin pumppuhintoihin jakeluvelvoitteen alentamista. Halpa ja tehokas toimi. Se ei tuolloin hallituskumppaneille käynyt. Ei nähtävästi nytkään, ja siksi sopu uhkaa jäädä todella laihaksi autoilijan kannalta, Vigelius kirjoittaa X:ssä.
Vigeliuksen mukaan hallituspuolueiden keskinäinen nokittelu ei auta tavallista autoilijaa, mutta ei auta myöskään, jos sopu jää symboliseksi ja vaikutuksiltaan riittämättömäksi.
– Hallitus on keventänyt autoilun verotusta karkeasti 300 miljoonalla ja alentanut jakeluvelvoiteuraa roimasti. Tätä vasten jokainen voi arvioida, millainen vaikutus tavalliselle autoilijalle saadaan kymppimiljoonien alella ja ilman jakeluvelvoitteen alentamista, Vigelius jatkaa X:ssä.
Vigeliuksen mukaan kokoomuksen ja RKP:n esittämä sopu ei hyödyttäisi juuri lainkaan suurinta osaa autoilijoista. Hänen mukaansa hintojen kohtuullistaminen edellyttäisi joko satojen miljoonien eurojen toimia tai jakeluvelvoitteen merkittävää alentamista.
– Jakeluvelvoite tarkoittaa 20-30 sentin lisää pumppuhintoihin. Jos jakeluvelvoitetta olisi perussuomalaisten ehdottamalla tavalla alennettu jo keväällä, hyöty näkyisi jo pumpulla eikä valtion tulopuolikaan heikentyisi. Jos hallituskumppanit eivät tässä jousta, tekemättömyyden maksajiksi joutuvat miljoonat suomalaiset autoilijat, Vigelius toteaa.
Tämä on tilanne nyt
Iltalehden tuoreimpien tietojen mukaan hallituksen neuvottelut jatkuvat yhä, vaikka sopu saattaa syntyä jo lähipäivinä. Keinoista on suurimmilta osin sopu, mutta rahoituksesta asioita on vielä auki.
Perussuomalaisissa ärsyttää IL:n tietojen mukaan kokoomuksen ja RKP:n ehdottomuus siinä, ettei jakeluvelvoitteen tasoon haluta koskea. Jakeluvelvoitteen eli pumpuilla myytävän biopolttoaineen määrän laskeminen on ollut perussuomalaisille ja kristillisdemokraateille tärkeää.
Jakeluvelvoitteen laskeminen laskee polttoaineen hintaa, mutta viiveellä.
Perussuomalaisissa hiertää erityisesti se, että vaikka kokoomus on viestinyt kääntävänsä keinojen löytämiseksi kaikki kivet, jakeluvelvoitteeseen ei ole haluttu koskea.
IL on aikaisemmin kertonut, että perussuomalaiset on ehdottanut neuvotteluissa myös sähköautojen verotuksen kiristämistä rahoituskeinona. Tätä ei kuitenkaan kokoomuksen perjantaina esittelemässä ratkaisuehdotuksessa ole, eikä asia ole perussuomalaisille kynnyskysymys.
Vaikka jakeluvelvoitteen tason laskeminen on ollut perussuomalaisille tärkeä asia, puolueella on IL:n tietojen mukaan valmius hyväksyä nyt pöydällä oleva ehdotus eli pelkät joustot jakeluvelvoitteeseen. Perussuomalaisissa tiedostetaan, että erityisesti kuljetusyrittäjille on pakko saada tukea nopeasti.
Toisin sanoen lopullinen paketti muodostuisi polttoainetuesta, työmatkavähennyksen korottamisesta, jakeluvelvoitteen joustoista ja mahdollisesti muutamista pienemmistä keinoista. Aiemmin pöydällä ollut ammattidieselin aikaistaminen putosi pois, kun sen toteuttaminen kävi veroteknisistä syistä liian vaikeaksi.
Paketin yksityiskohtia ja rahoitusta hiotaan edelleen. Se on tarkoitus saada voimaan mahdollisimman pian, mutta tarkemmasta aikataulusta IL:llä ei ole tietoa.