EU:ssa ja Natossa ei olisi realistista ryhtyä ampumaan alas kaikkia ilmatilaa loukkaavia venäläiskoneita. Näin sanoo sotahistorian dosentti Lasse Laaksonen.
Suomen entisen demaripääministerin Sanna Marinin kerrottiin aiemmin ehdottaneen italialaislehden haastattelussa, että Suomen ilmatilaa loukkaavat venäläishävittäjät tulisi ampua alas.
Myöhemmin Marin tarkensi Ilta-Sanomille, että hänen ehdotuksensa koski kaikkia Naton ja EU:n ilmatilaan tulevia venäläiskoneita.
Lasse Laaksosen mukaan hävittäjien ammuskelu alas ei sopisi esimerkiksi Suomen käytäntöihin ilmatilaloukkauksissa. Suomessa siunauksensa näin järeälle toimelle antaa tilanteesta riippuen Puolustusvoimien ylin johto tai puolustusministeri, Laaksonen sanoo.
– Entisenä pääministerinä hänen pitäisi tuntea se protokolla, jolla ilmatilaloukkauksissa menetellään, Laaksonen sanoo.
Nykyinen pääministeri Petteri Orpo (kok) puhui asiasta samansuuntaisesti tänään tiistaina politiikantoimittajien tilaisuudessa.
Kansanedustaja (kok) ja entinen Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg kommentoi Ilta-Sanomille, että kynnys alasampumiseen on rauhan aikana korkea. Myös puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto (kok) toppuutteli Marinin puheita Ilta-Sanomien haastattelussa.
Yhteisymmärrys
Laaksonen kehuu Marinia siitä, että tämä pitää Venäjän Ukrainassa aloittamaa hyökkäyssotaa ja Venäjän aggressioita pinnalla ja herättelee Eurooppaa.
Linjaa Venäjän ilmatilaloukkauksiin liittyen tulisi Laaksosenkin mielestä kiristää. Siihen liittyvistä säännöistä ja käytännöistä tulisi sopia yhdessä. Myös kansainvälisiä sopimuksia on noudatettava, Laaksonen sanoo.
Yhdessä sopimiseen liittyy myös haaste. Laaksonen pitää epätodennäköisenä sitä, että koko Euroopassa saataisiin sovittua, että Venäjän sotakoneet lähtökohtaisesti ammutaan alas silloin kun ne loukkaavat ilmatilaa uhkaavasti ja tarkoituksella EU:n tai Naton alueella.
EU:n Venäjän-rajan maissa kannatus kovemmalle linjalle on erilaista kuin lännemmässä, Laaksonen sanoo.
Laaksosen mukaan käytäntöjen kiristyminen antaisi vahvan signaalin Venäjälle siitä, että EU:ssa ja Natossa on rajoja, joita ei tule ylittää.
Siihen, että venäläiskoneita ryhdyttäisiin noin vain ampumaan alas, ei kuitenkaan voida mennä, Laaksonen sanoo.
– Mutta jos varoituslaukauksia ei totella, lento jatkuu ja tällaiseen tilanteeseen tullaan, kyllä se osoittaisi Venäjälle, että rajat ovat tulleet vastaan. Se johtaisi Venäjällä varmasti harkintaan, Laaksonen sanoo.
Laaksonen muistuttaa, että Venäjän ilmatilaloukkaukset miehitetyillä koneilla ovat toistaiseksi pysyneet ainakin Suomessa rajan tuntumassa, jolloin niitä voi selittää esimerkiksi vahingolla.
Näin kävisi
Laaksosen mukaan Naton ja Venäjän välisen tilanteen kiristymisen vaara on olemassa, vaikkei suhtautuminen Venäjän sotakoneisiin muuttuisikaan.
On vaikea sanoa ennalta, miten Venäjä reagoisi, jos sen hävittäjä ammuttaisiin alas EU- tai Nato-maahan kohdistuvassa ilmatilaloukkauksessa. Laaksonen ei usko, että yksittäinen tapaus saisi Venäjää julistamaan sotaa.
Syy on Laaksosen mukaan yksinkertainen – Nato on sitä vahvempi.
– Jos ajatellaan sotahistoriaa, niin eihän Venäjä vahvempaa vastaan hyökkää.
Todennäköistä on, että Venäjälle ennestään tutut keinot kuten uhkailu, erilaiset sabotaasi-iskut ja hybridivaikuttaminen lisääntyisivät. Nämä keinot ovat Venäjälle ”heikomman keinoja”, joita se käyttää, koska ei pysty esimerkiksi täysimittaiseen sotaan Natoa vastaan.
– Skandinavian alueella meillä on todella vahva voimakeskittymä tällä hetkellä. Sen haastaminen olisi äärimmäisen uskaliasta.
Tilanne ei ole kovin kaukaa haettu – vuonna 2015 Turkki ampui alas Venäjän Suhoi-hävittäjän Syyrian ja Turkin rajalla, kun hävittäjä loukkasi Turkin ilmatilaa.
Tuolloin pelättiin konfliktia Venäjän ja Naton välillä, sillä Turkki kuului Natoon. Maiden välit kiristyivät, ja Venäjä muun muassa asetti Turkille talouspakotteita. Sittemmin maiden johtajat, Venäjän Vladimir Putin ja Turkin Recep Tayyip Erdoğan, ovat esiintyneet toverillisissa väleissä.
Laaksosen mukaan vuoden 2015 tapahtumia ei voi verrata mahdolliseen ilmatilaselkkaukseen EU:n ja Venäjän välillä. Sekä Venäjä että Turkki ovat autoritäärisesti johdettuja valtioita.
Maiden välillä ei myöskään vuonna 2015 ollut samanlaisia jännitteitä kuin mitä sota Ukrainassa ja Naton laajentuminen Euroopassa ovat tuoneet Venäjän ja lännen välille.