Pääuutiset

Pääkirjoitus:Kestäisikö suomalaisten pää Venäjän iskuja? Valtionjohdossa nousi huoli

Pääkirjoitus:Kestäisikö suomalaisten pää Venäjän iskuja? Valtionjohdossa nousi huoli

Tallinnassa yritettiin polttaa asevalmistaja Milrem Roboticsin toimitilat. Virolaisyritys kehittää maan pinnalla käytettäviä autonomisia taisteluvälineitä ja -järjestelmiä, joita Ukrainan asevoimat käyttää menestyksekkäästi etulinjassa.

Eri puolilla Eurooppaa julkistetaan tietoja hybridi-iskuista ja niiden yrityksistä. Bulgariassa räjähti kokonainen asevarasto. Viranomaiset olivat tarkastaneet sen turvallisuuden vain paria viikkoa aiemmin.

Berliinin läheltä löytyi jo viime vuonna salainen asekätkö, johon oli Saksan viranomaisten arvion mukaan kätketty käyttövalmiita aseita Venäjän agenteille. Saksalaiset tiedotusvälineet kertoivat uutisen perjantaina.

Tiedustelulähteet ovat kertoneet Iltalehdelle, että Venäjällä arvioidaan olevan eri Nato-maissa niin sanottuja nukkuvia soluja. Niiden erikoiskoulutetut jäsenet elävät päällisin puolin tavallista elämää, mutta tarvittaessa heidät aktivoidaan tekemään ilkivaltaa.

Venäjän tiedustelupalvelut ovat valmistautuneet demokraattisen lännen vastaiseen sotaan koko Vladimir Putinin valtakauden ajan, siis lähes kolme vuosikymmentä. Venäläiset käyttävät operaatioissaan myös bulvaaneja: ammattirikollisia tai rahan kipeitä nuoria.

Kiistatonta on, että Venäjä on viime viikkoina kiihdyttänyt sekä tuhoamissotaansa Ukrainaa vastaan että Ukrainan ulkopuolella tekemiään hybridi-iskuja.

Iltalehden tietojen mukaan Suomen valtionjohto on saanut suojelupoliisilta ja Puolustusvoimien sotilastiedustelulta arvion, jonka perusteella syksystä ja talvesta on tulossa edeltäviä vuosia vaarallisempia.

Samalla valtionjohdossa on virinnyt huoli, kestääkö suomalaisten henkinen kantti, jos hybridioperaatiot muuttuvat väkivaltaisiksi.

Kansainvälisesti Suomella on ollut maine korkean resilienssin eli sietokyvyn maana. Viime keväänä poliitikot, viranomaiset ja kansalaiset eivät kuitenkaan läpäisseet stressitestiä.

Kun ilmeni drooniuhkaa, kansakunta vaikutti menevän tolaltaan. Se sai valtionjohdon huolestumaan suomalaisten paineensietokyvystä.

Vaikka hybridi-iskuista tulisi säännöllisiä, esimerkiksi töihin on mentävä mukisematta. Myöskään aseapua Ukrainalle ei saa alkaa epäröidä.

Tuntemattoman huomisen edessä suomalaisilta kysytään antiikin stoalaista tyyneyttä tai – kuten putinisti sanoisi – bolševistista rauhallisuutta.

Sotien lakina vaikuttaa olevan, että ne raaistuvat ennen loppumistaan.

Putinin kohdalla on toteutumassa raamatullinen viisaus: joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu.

Venäjään erikoistunut yliopistolehtori Arto Luukkanen vertaa Iltalehden vieraskynässään vanhenevan Putinin vainoharhaisuutta ja kostonhalua natsien lopun alkuun: ”Ajatus siitä, että sota pitäisi lopettaa jonkinlaisen kompromissin avulla, on sietämätön ja mahdoton”.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb varoitti jo elokuussa 2025 kirjassaan Putinin aikomuksesta mennä päätyyn asti.

Putinistisessa logiikassa järjettömät hybridi-iskut ja Naton 5. artiklan testaaminen saattavat palvella yritystä toteuttaa yleinen liikekannallepano.

Hyödyttömästä sodasta aina vain enemmän kärsiviä venäläisiä ei pystytä pakottamaan uskollisiksi diktaattorille, ellei valhetta erikoisoperaatiosta paisuteta valheeksi eksistentiaalisesta taistelusta Ukrainan ja Naton natseja vastaan.

Vaikka uhat ovat vakavia, Suomen puolustus on vahvempi kuin koskaan aiemmin maamme lähes 110-vuotisessa historiassa. Valtiojohto on varautunut kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin, jopa puolustussotaan.

Kannattaa nukkua yönsä levollisesti. Venäjä ei pysty lyömään edes Pohjois-Euroopan Nato-maita sotilaallisesti.

Jokaisen aikuisen kannattaa silti miettiä, miten pystyy säilyttämään rauhallisuutensa ja arkisen toimintakykynsä todellisuudessa, jossa ikävimpiä tapahtumia ei todennäköisesti ole vielä koettu.

Olet saattanut jäädä paitsi