Entinen jääkiekkoilija ja jääkiekkovalmentaja Heikki Mälkiä, 68, on kuollut.
Mälkiän poismenosta kertoi Lappeenrannan SaiPa keskiviikkona. Mälkiä muistetaan SaiPa-legendana. Pelaajaurallaan Mälkiä tahkosi SaiPan riveissä 15 kautta ja yhteensä 498 ottelua tehopistein 208+254=462.
Keskushyökkääjänä pelanneelle Mälkiälle kertyi SM-sarjaotteluita yhteensä 358 kappaletta.
Valmentajana imatralaislähtöinen Mälkiä työskenteli useissa eri seuroissa. SaiPan hän luotsasi SM-liigassa pronssiotteluun kaudella 1998–99. 2000-luvulla Mälkiä työskenteli päävalmentajan muun muassa Tampereen Ilveksessä, Helsingin IFK:ssa, Tanskassa ja Sloveniassa.
Valmennusuran viimeinen kausi oli 2016–17, kun Mälkiä valmensi Unkarissa.
Mälkiän pelinumero 20 on jäädytetty Lappeenrannan Kisapuiston jäähallin kattoon. Hänen poikansa Simo Mälkiä pelasi urallaan puolustajana ja työskentelee nykyään Jyväskylän JYPin urheilutoimenjohtajana.
– SaiPa esittää osanottonsa Heikin omaisille. Muistamme seuralegendaa hiljaisella hetkellä tulevan lauantain 17.10. SaiPa–HIFK-ottelun alussa, SaiPan tiedotteessa kerrottiin.