Suomen Hiihtokeskusyhdistys (SHKY) kannattaa kesälomien siirtämistä, kertoo yhdistys tiedotteessaan.
RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz (rkp) on ehdottanut koulujen kesälomien alkamisen siirtämistä kaksi viikkoa nykyistä myöhemmäksi.
Yhdistyksen mukaan kesälomien siirtämisellä olisi merkittäviä hyötyjä lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Lisäksi lomien siirtämisestä hyötyisivät yhdistyksen mukaan matkailu, työllisyys ja kansantalous.
Suomen kesälomakausi poikkeaa muun Euroopan rytmistä.
– Kesäloman siirto elokuulle olisi myös säätilastojen mukaan miellyttävämpi lomailijoille, sanoo Rukakeskus Oy:n ja Pyhätunturi Oy:n toimitusjohtaja Antti Kärävä tiedotteessa.
Ministerin ehdotus on saanut myös kritiikkiä. Keskusteluissa on herännyt huoli esimerkiksi koululaisten ja opettajien jaksamisesta.
– Pääsiäisen yhteyteen sijoittuva kevätloma auttaa jaksamaan lukuvuoden loppuun saakka, yhdistyksen toiminnanjohtaja Harri Lindfors sanoo tiedotteessa.
Adlercreutz kertoi jo viime kesän lopussa, että ministeriö on käynnistänyt selvityksen asiasta. Nyt ministerin ehdotus on lausuntokierroksella.