Pääuutiset

Hurja luku Suomen vankiloista – Tältä näyttää uutukainen selliosasto

Hurja luku Suomen vankiloista – Tältä näyttää uutukainen selliosasto

Hämeenlinnan vankilassa on ollut huutava pula vankipaikoista. Vangit ovat joutuneet jakamaan sellejä toisten vankien kanssa, ja osa vangeista on joutunut nukkumaan taittosängyillä.

Tilanteen ratkaisuksi Hämeenlinnan vankilaan on siirretty uusi selliosasto entisestä Pesolan vankilasta Pohjois-Pohjanmaalta, jossa siirrettävät sellit rakennettiin vuonna 2019.

Iltalehti pääsi katsomaan uusia selliosastoja, joita on kaksi.

Osastot koostuvat 16 elementistä, joissa kussakin on kaksi selliä. Yhteensä uusissa selliosastoissa on siis 32 vankipaikkaa.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Rakennustyöt ovat vielä kesken, mutta kaikki olennainen näyttäisi olevan jo paikoillaan. Vaalea rakennus harjakattoineen muistuttaa kauempaa katsottuna parakkikoulua. Lisäksi rakennuksen vieressä on ulkosauna.

Rakennuksen ikkunoissa olevat kalterit sekä sisällä käytävän molemmin puolin sijaitsevat pienet sellit vievät ajatukset pois tästä mielikuvasta hyvin nopeasti.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

– Urakan puolesta tämä valmistuu syyskuun puoleen väliin mennessä. Sen jälkeen alkavat käyttäjän turva-asennukset, joilla tarkoitetaan esimerkiksi valvontakameroita ja kulunvalvontaa. Näiden asennusten jälkeen se on käyttövalmis, Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Jani Halonen kertoo.

Omat sellit

Sisällä rakennuksessa näkymä avautuu yhteiskeittiöön. Uudella selliosastolla on tarkoitus, että vangit huolehtivat itse ruokahuollosta.

Tämä on käytäntö myös neljällä muulla Hämeenlinnan vankilan osastolla. Osaston vangit käyvät kanttiinimyymälässä tekemässä ruokaostokset päivittäin maksettavalla ruokarahalla.

– Tämän tarkoituksena on kuntouttaa ja kiinnittää yhteiskuntaan. Kotioloissakin tehdään sellaista ruokaa, mitä itse haluaa syödä ja sillä rytmillä kuin halutaan. Tämä on yksi keino, millä tällaista laitoselämää voi purkaa, Hämeenlinnan vankilan apulaisjohtaja Ulla Tuunanen kertoo.

Vankisellit ovat sisältä karuja. Sellissä tilaa on vähän. Ulos voi katsella kalteroidusta ikkunasta. Toisella seinustalla on kerrossänky kahdella makuupaikalla, ja sitä vastapäätä on pöytä ja tuoli. Vaatteet voi ripustaa kahteen peltiseen vaatekaappiin.

Kahdesta punkasta huolimatta yhdessä vankisellissä asuu yksi vanki.

Perustoiminnot ovat uudella selliosastolla Tuunasen mukaan varsin samanlaiset kuin muutenkin Hämeenlinnan vankilassa.

Poikkeuksena päävankilaan verrattuna on se, että vangeilla ei ole omia suihkuja selleissään, vaan he käyttävät yhteissuihkuja, jotka sijaitsevat selliosaston alkupäässä. Selleissä vangeilla on kuitenkin omat vessat.

Vankimäärät kasvussa

Vankilapaikoille on suuri tarve. Suomen vankiloissa on tällä hetkellä 3 805 vankia. Vuonna 2025 vankeja oli keskimäärin 3 545.

– Vankimäärä on Suomessa kasvanut valtavan määrän lyhyessä ajassa. Vankiloissa tämä näkyy yliasutuksena, Hämeen ja Pirkanmaan rikosseuraamuskeskuksen johtaja Minna Saukko kertoo.

Suljetuissa vankiloissa käyttöaste on tällä hetkellä noin 118 prosenttia. Rikosseuraamuslaitos pitää turvallisena vankiloiden täyttöasteena 90 prosenttia.

– Kolmenkymmenenkahden paikan lisäys helpottaa merkittävästi tilannetta, Saukko kertoo.

Vankimäärät kasvavat Saukon mukaan muun muassa siksi, että rikoslainsäädäntö on kiristynyt.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Veronmaksajat kiittävät

Hämeenlinnan vankilaan siirrettävät sellit säästävät veronmaksajien rahoja.

– Yhden vankilapaikan vuokra on vuodessa noin kymmenentuhatta euroa, arvioi Senaatti-kiinteistöjen toimialajohtaja Mikko Järvinen.

Vertailun vuoksi yhden vankilapaikan vuosivuokra voi olla jopa 30 000 euroa vuodessa.

Senaatti-kiinteistöt rakentaa tällä hetkellä 350 vankilapaikkaa eri puolille Suomen vankiloita. Paikoista reilu parisataa toteutetaan moduuleilla.

Rakennushankkeita on käynnissä Hämeenlinnan lisäksi Helsingissä ja Kylmäkoskella. Pirkanmaan uutta vankilaa Lempäälään edistetään Järvisen mukaan myös vauhdilla.

Olet saattanut jäädä paitsi