Poliisi ampui pakenevaa autoa Pyhännällä lauantaina 10. lokakuuta, selviää Syyttäjälaitoksen tuoreesta tiedotteesta.
Ampuma-aseen käyttöön johtanut tilanne alkoi, kun poliisi oli pysäyttämässä ajoneuvoa kuljettajan ajokunnon arvioimiseksi Siikalatvan Piippolassa.
Kuski ei suostunut pysähtymään vaan lähti pakenemaan kaahaten pois paikalta. Paenneen miehen auton nopeus oli pahimmillaan lähes 250 kilometriä tunnissa. Pakomatkaa kertyi kaikkiaan 122 kilometriä.
Kaahaamisesta aiheutui muille liikenteessä kulkijoille huomattavaa vaaraa.
Poliisin aiemmin tiedotteen mukaan poliisi ajoi takaa pakenijaa usean partion voimin Oulusta ja Itä-Suomesta. Pelkästään Oulusta mukana oli viisi poliisiautoa.
Poliisi yritti pysäyttää pakenijan kahdesti tien pintaan levitettävällä piikkimatolla, mutta kuljettaja onnistui väistämään maton molemmilla kerroilla. Ensimmäisellä kerralla hän teki u-käännöksen, ja toisella kerralla hän ohitti esteen koukkaamalla ojan kautta.
Pyhännällä tiellä 28 poliisi ampui pakenevaa autoa kohti saadakseen sen pysähtymään. Tilanne päättyi lopulta siihen, että kuljettaja luovutti ja pysäytti autonsa.
Kuljettajalle tehty huumausainepikatesti paljasti tämän käyttäneen huumaavia lääkkeitä. Hänellä ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Miehen käyttämä auto takavarikoitiin.
Syyttäjänlaitoksen mukaan tapahtumasta tehdään esitutkintalain mukainen esiselvitys valtakunnansyyttäjän toimistossa.
Alustavien tietojen mukaan tilanteessa ei syntynyt henkilövahinkoja.