Pääuutiset

Järvivesi käyttökiellossa Saimaalla – Tämä on tilanne nyt

Järvivesi käyttökiellossa Saimaalla – Tämä on tilanne nyt

Linnasaaren kansallispuistossa on löytynyt vain vähäisiä määriä öljyä. Metsähallitus kartoitti torstaina kymmenen kilometrin matkalta rantoja.

Rahtialuksessa olleesta säiliöstä vuoti arviolta 800 litraa moottoriöljyä aluksen kannelle ja Saimaan vesistöön kuuluvaan Haukiveteen tiistaina. Itä-Savon ympäristöterveydenhuolto kielsi järviveden käytön Rantasalmen alueella. Myös uimista, kalastusta ja ravustusta tulee välttää, jos vedessä on öljykalvoa.

Metsähallitus ei löytänyt tarkastuskierroksellaan öljyyntyneitä lintuja tai muita eläimiä.

Metsähallitus muistuttaa edelleen Linnasaaren kansallispuistossa liikkuvia välttämään aluetta, jossa öljyntorjuntatoimia tehdään.

Jos rannoilla havaitsee öljyä tai öljyn tahrimia eläimiä, ei niille tule tehdä itse mitään. Havainnosta voi ilmoittaa Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävälle palomestarille numeroon 0201 33 44 08.

Öljyvahingon arvioitu vaikutusalue on Rantasalmen Vuorisaaren ja Lehtikiukaan välillä sekä Voinsalmen ja Repomäen kylien rannoilla. Metsähallitus jatkaa vahinkokartoitusta perjantaihin saakka.

Linnasaaren kansallispuisto on keskeistä saimaannorpan esiintymisaluetta. Tiistainen onnettomuus ei onneksi tapahtunut saimaannorpan kannalta kaikkein herkimpään ajanjaksoon eli lisääntymis- tai karvanvaihtoaikaan.

– Saimaannorpan kannalta on erityisen tärkeää, ettei öljyä jää ranta-alueille talven yli, sillä öljyä voi kulkeutua rantaviivassa sijaitseviin norpan pesiin, missä se voi vaarantaa kuuttien selviytymisen, luonnonsuojelun erityisasiantuntija Miina Auttila kertoo Metsähallituksen tiedotteessa.

Olet saattanut jäädä paitsi