Pääuutiset

Junan kuljettaja jätti pysähtymättä – Hannu myöhästyy Eppujen keikalta: ”Harmittaa”

Junan kuljettaja jätti pysähtymättä  – Hannu myöhästyy Eppujen keikalta: ”Harmittaa”

Hannu Holma odotteli Kempeleen asemalla etelään suuntaava junaa. Edessä siinsi ikimuistoinen ilta rocklegenda Eppu Normaalin viimeisellä keikalla.

Pian juna lähestyikin jo asemaa. Ihmetys oli kuitenkin suuri, kun juna porhalsi täyttä vauhtia aseman ohi. Jäisikö kauan odotettu keikka nyt välistä?

Asemalla oli monia muitakin matkustajia, jotka olivat suuntaamassa samalla junalla kohti etelää.

– Siinä me tuijottelimme toisiamme, eikä oikein ymmärretty asiaa, Holma kertoo.

Pian selvisi, että toisen laiturilla odotelleen matkustajan sisko oli ohi ajaneessa junassa. Holma kuuli, että juna olisi pysähtynyt jonkin matkan päähän odottamaan ohjeistusta.

– Junathan ei ilmeisesti peruuttele.

Holma selvitti asiaa VR:n asiakaspalvelun kanssa. Lopulta koko porukka pääsi Oulun kautta Helsingin-junaan. Holman mukaan hänen lippunsa vaihdettiin toiseen ilman lisäkustannuksia.

VR:n viestinnästä vahvistetaan, että Oulusta Helsinkiin matkannut juna ei ollut pysähtynyt Kempeleen asemalla kuljettajan inhimillisen erehdyksen vuoksi. VR:n mukaan kaikki Oulusta lähtevät junat eivät pysähdy Kempeleessä.

Kempeleelle matkustaneet asiakkaat ohjattiin toisella junalla määränpäähänsä noin kaksi tuntia myöhässä aikataulusta. Kempeleen asemalla odottaneet ohjattiin Oulun kautta seuraavaan junaan.

”Harmittaa”

Holma on suuri Eppu-fani ja käynyt vuosikymmenten saatossa useilla yhtyeen keikoilla. Ensimmäinen keikkamuisto on Kuusamon Ruka Rockista juhannukselta 1985.

– Kyllä tässä nyt harmittaa ennen kaikkea se, että Eppu Normaalin viimeisestä keikasta jää nyt ensimmäinen setti näkemättä.

Junan arvioitu saapumisaika Tampereelle on kello 19.54. Alunperin Holman piti olla Tampereella ennen kuutta illalla. Eput aloittavat keikkansa noin kello seitsemältä. Holma on menossa katsomaan keikka yhdessä tyttärensä kanssa. Helsingistä saapuva tytär on saapumassa ajoissa Tampereella.

Eppu Normaali päättää vuosikymmeniä kestäneen keikkaurakkansa Ratinan stadionilla lauantaina 8. elokuuta. Yhtye ei aio hajota, vaan pyrkii tekemään musiikkia jatkossakin.

Seitsemältä alkava keikka jatkuu väliajan jälkeen pitkälle iltaan, mutta Holman harmitus on silti suuri, kun keikasta jää luultavasti noin tunti näkemättä.

– Totta kai se harmittaa. Elämässä on alku ja loppu. Jos se alku jää elämästä näkemättä, niin onhan se nyt puolet elämästä pois, Holma sanoo.

Keikan hän saa kokea yhdessä tyttärensä kanssa. Holma arvioi, ettei kyyneleiltä vältytä.

Olet saattanut jäädä paitsi