Urheilu

Kerttu Niskanen: Huutoitkua

Kerttu Niskanen: Huutoitkua

– Olo on kiitollinen ja haikea. Tämä on ollut hyvin tunteellinen päivä.

Niin sanoo Kerttu Niskanen puhelinhaastattelun aluksi.

Tunteet ottivat naisesta niskalenkin, kun hän ryhtyi lukemaan saamiaan viestejä.

– Oli virhe, kun ryhdyin lukemaan viestejä. Lukiessani aloin huutoitkemään. Ei tullut itkusta loppua, Niskanen kuvailee.

– Sitten lopetin lukemisen ja itkemisen, että voin antaa haastatteluita, hän lisää.

Suomalainen kertoi tiistaina puoliltapäivin, että ammattilaishiihtoura on ohi.

– Sanoin Juholle [valmentajamies Juho Mikkonen], onko väärin lopettaa juuri nyt? Saavutin viime talven olympialaisissa viidennen ja seitsemännen sijan sekä viestipronssia. Olin hyvällä tasolla.

Yleensä maastohiihtäjä kertoo lopettamisestaan kauden viimeisten kilpailujen jälkeen tai jo ennen jäähyväiskauden alkua.

Niskanen, 38, kertoi lopettamisestaan kaksi kuukautta ennen kilpailukauden 2026–27 ensimmäistä Suomen cupia osakilpailua.

Mitta täynnä

Vieremän kasvatin talvi 2025–26 sisälsi viljalti terveysmurheita. Alkuvuodesta 2026 iskivät sekä korona- että influenssavirus. Kilpailumatkalla maaliskuussa Yhdysvalloissa pohjelihas repesi.

– Pitkään meni parannellessa pohjevammaa. Se pisti jarrua kesän harjoitteluun. Mutta ei lopettamispäätös pelkästään vamman takia syntynyt, Niskanen kertoo.

– Olen viime päiviin asti treenannut niin hyvin kuin mahdollista, hän lisää.

Monesti kevättalvisin Niskaselta on tiedusteltu, jatkuuko ura. Hän on aina vastannut, että etenee klassisesti kausi kerrallaan ja haluaa lopettaa uransa huipulta.

– Viime keväänä niitä kysymyksiä ei tullut, kun olin pohjevamman vuoksi sivussa loppukauden kisoista. Vaikka olisi kysytty, en olisi osannut väläytellä tällaista ajatusta. Jos olisin sanonut itselleni jonkun ajankohdan lopettamisesta, toimintaani olisi tullut pieni särö. En halunnut sellaista päästää päähäni.

Oliko jokin tietty hetki, kun koit, että se oli siinä?

– Ei ollut. Koin sen niin, että aika aikaansa kutakin. Olen monta vuotta saanut tätä unelmaa tehdä. Nyt on aika katsoa elämää urheilun ulkopuolelta.

Sitten sensitiivinen kysymys. Onko sinulla ajatuksia perheen perustamisesta?

– Olen suunnattomasti nauttinut tästä kokoonpanosta. Minulla on ihana aviomies ja maailman upein koira. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. En osaa vielä sanoa.

Huvittava yksityiskohta

Niskasen ura oli komea. Hän debytoi maailmancupissa joulukuussa 2007, MM-kisoissa vuonna 2011 ja olympialaisissa vuonna 2014.

Kansainvälisen hiihtoliiton tilastojen mukaan mc-startteja tuli yhteensä 357, MM-startteja 22 ja olympiahiihtoja 18.

– Eniten haluan kiittää tietenkin Juhoa. Olemme pitkän aikaa tätä elämää eläneet. Juho valmensi minua parhaat vuoteni, myös perheelleen ja yhteistyökumppaneilleen kiitoksia jakava Vieremän Koiton jäsen sanoo.

Mikkonen luotsasi puolisoaan keväästä 2019 alkaen. Niskanen teki uransa kukkeimmat tulokset kaudesta 2021–22 alkaen. Hän saavutti miehensä vetovastuun aikana muun muassa kaksi henkilökohtaista olympiamitalia Kiinassa 2022, maailmancupin kokonaiskilpailussa kaksi kolmatta sijaa, Tour de Skin kokonaiskilpailussa toisen sekä kolmannen sijan ja mc-osakilpailuissa seitsemän voittoa.

– Olin Kiinan vuoden 2022 olympiakisoissa urani parhaassa kunnossa. Pitkän ajan tavoite täyttyi, kun voitin henkilökohtaisia mitaleita. Arvokasta oli sisukas taistelu vapaan 30 kilometrillä.

Perinteisen etenemistavan taitaja tuumasi uransa alkupuoliskolla, ettei hänestä koskaan jalostu pallinaista vapaalla hiihtotavalla.

Kiinasta tuli 30 kilometrin vapaalta pronssia ja maailmancupista kaksi kolmatta sijaa luistelusukset jalassa. Hieman huvittava yksityiskohta on, että uran viimeinen henkilökohtainen pallipaikka on helmikuulta 2025 Cognen maailmancupin vapaan kympin väliaikalähdöstä.

– Kaikki on mahdollista, kun on sisukas ja päättäväinen.

Mikä asia jäi uralta hampaankoloon?

– Ei voi sanoa, että mitään jäi hampaankoloon, mutta olympiakullan hävisin Kiinassa 0,4 sekunnilla Therese Johaugille.

Olet saattanut jäädä paitsi