Kulttuurivieras, kirjailija Heikki Kännö kirjoittaa runsaita ja rönsyileviä kirjoja. Entinen taidemaalari arvostaa sivistystä ja ihmettelee, miksi tyhmyydellä rehvastellaan.
Ovesta sisään, kassan ohi ja viistosti vasemmalle. Kirjailija Heikki Kännö kävelee tottuneesti oikealle hyllylle helsinkiläisessä antikvariaatissa. Turkulainen kirjailija on tehnyt useita ”aineistonkeruumatkoja” Helsinkiin vanhojen kirjojen kauppoihin.
Oli virhe tuoda Kännö kuvauksia varten antikvariaattiin, sillä ensimmäisen minuutin aikana hän on jo löytänyt ostettavaa. Silmät haravoivat hyllyjä, kun pitäisi katsoa kameraan.
– Vaimo ei tykkää tästä, Kännö mutisee, kun ostettavia kirjoja alkaa kertyä.
Mutta Kännö tarvitsee valitsemansa kirjat.
Kirjailijanuransa aikana Kännö on kirjoittanut kuusi romaania, ja jokaista varten hän on lukenut valtavan määrän taustakirjallisuutta. Filosofiaa, taidehistoriaa, mytologiaa, historiaa ja elämäkertoja – näitä kaikkia Kännö yhdistää lennokkaaseen fantasiaan.
Lukijalle Kännön romaanit ovat palkitsevia. Itseään voi onnitella jo siitä, että on jaksanut lukea monisatasivuisen kirjan. Samalla saa aimo annoksen sivistystä. Tulee hetkeksi fiksu olo.
– En taida olla tämän hetken trendikkäin kirjailija, Kännö naurahtaa.
Tyhmyydellä rehvastellaan
Kännö ei kuitenkaan ajattele lukijaa kirjoittaessaan. Hänen päällimmäinen tarkoituksensa on sivistää itseään.
– Kirjoittaminen vaatii niin paljon taustamateriaaliin perehtymistä, editoimista, kyyneliä ja tuskaa, ettei sitä voi tehdä, ellei aihe kiinnosta itseä.
Kaikki alkoi saksalaisesta taiteilija Joseph Beuysista, josta tuli hahmo Kännön ensimmäiseen romaaniin Mehiläistie (2017, Sammakko). Perehtyessään Beuysin taiteeseen, hän törmäsi Rudolf Steinerin ajatuksiin, ja siitä päästiin kirjailija Johann Wolfgang von Goetheen ja filosofi Friedrich Nietzscheen. Kierre oli valmis. Kaikki nämä suurmiehet ovat päätyneet Kännön romaaneihin.
– Joudun jatkuvasti katsomaan häpeissäni peiliin ja toteamaan: Tästäkään en tiedä mitään.
Lukemiseen ja tiedon hankintaan kuluu kuukausia, jopa vuosia.
Uusinta romaaniaan Silmät (2026, WSOY) varten Kännö luki lähes kaiken, mitä feministifilosofi Simone de Beauvoir ja eksistentialisti Jean-Paul Sartre ovat kirjoittaneet. Sen päälle vielä kirjoitukset kuvanveistäjä Alberto Giacomettista, surrealismista ja Ranskan vallankumouksesta.
Kännö tuntee olevansa jatkuvassa limbossa, sillä mitä enemmän hän lukee, sitä paremmin hän tajuaa oman rajallisuutensa ja tyhmyytensä.
Kaikkia moinen tiedon ja sivistyksen rajallisuus ei huoleta. Viimeisen vuosikymmenen aikana sivistyksen arvostus on vähentynyt Suomessa – nykyään tyhmyydellä suorastaan rehvastellaan.
Kännön on vaikea ymmärtää, mihin tiedonjano on kadonnut, ja miksi ihmiset haluavat olla ehdoin tahdoin tyhmiä.
– Toisaalta ajattelen, että tyhmänä oleminen on kaikin puolin helpompaa.
Kirjoissaan Kännö kertoo aina menneestä ajasta. Siitä ajasta, kun sivistystä ja lukeneisuutta pidettiin arvokkaana pääomana ja filosofikin saattoi olla juhlittu tähti.
Kännön mukaan vaarana on, että menetämme ihmisyytemme, jos emme tunne historiaa ja sivistä itseämme.
– Ihminen on laji muiden eläinlajien joukossa, mutta on piirteitä, jotka erottavat lajit toisistaan. Ihmisellä se piirre on taiteen tekeminen ja kulttuuri.
Kaiken tämän nostattavan sivistyspuheen jälkeen tulee yllätys. Syy, miksi Kännö ryhtyi kirjoittamaan omaperäisiä ”sivistyskirjojaan” on Da Vinci -koodi.
Kyllä, yhdysvaltalaisen Dan Brownin vuonna 2003 julkaistu menestysromaani, jonka kaikki lukivat, mutta jonka laadusta oltiin montaa mieltä.
Kännökään ei pitänyt kirjasta, mutta hän innostui ajatuksesta yhdistää taide ja jännityskirjallisuus.
Taulut päätyivät kaatopaikalle
Kännö on kirjoittanut aina. Jo lapsena hän kirjoitteli tarinoita.
– Leikin pitkään kirjailijaa.
Kännöstä ei kuitenkaan tullut kirjailijaa vaan taidemaalari.
Taidekoulu oli pelastus, sillä Kännön mukaan hän suoritti koulunsa niin huonosti, ettei olisi päässyt muualle opiskelemaan. Häntä harmittaa yhä, ettei opiskellut enemmän esimerkiksi kieliä . Hän sanoo osaavansa hädin tuskin englantia.
Kännö opiskeli ensin Limingan taidekoulussa ja myöhemmin Turun piirustuskoulussa. Taiteen parista hän löysi ensimmäistä kertaa hengenheimolaisia.
Myös maalaaminen oli aluksi leikkiä. Kännö kertoi tauluissaan tarinoita. Ne olivat ikään kuin sarjakuvia.
Tekemisestä katosi kuitenkin ilo, kun täytyi ryhtyä maalaamaan näyttelyitä ja mahdollisia ostajia silmällä pitäen.
Jokaisen taulun materiaalit maksoivat maltaita, ja Kännö totesi, ettei taidemaalarin ammatissa ole järkeä.
– Hatunnosto jokaiselle kuvataiteilijalle. Itse en ollut tarpeeksi motivoitunut. Ymmärsin, että kirjoittaminen on minulle luontaisempi tapa kertoa tarinoita.
Monisatasivuisessa kirjassa tarina saa rönsyillä, eikä tarvitse miettiä materiaalin hintaa.
Taidemaalarin ura vaihtui kirjailijuuteen kertaheitolla. Kännö antoi maalaustarvikkeensa ja taulupohjat kollegoilleen. Loput teoksensa hän kiikutti kaatopaikalle. Vanhemmat ehtivät pelastaa muutaman taulun.
– Maailmassa on niin paljon huoneita, joihin taiteilijat säilövät teoksiaan. Itse en halunnut tehdä niin. Ajatuskin ahdisti.
Tarina löytyi kirjahyllystä
Nykyään Kännö voi luoda kokonaisen maailman pieneen tilaan, kansien väliin. Se ei maksa kuin aikaa.
Kännö kirjoittaa säntillisesti päivittäin. Aamuisin hän kirjoittaa uudelleen kaiken, mitä on saanut aikaan edellispäivänä.
Kännön lauseet ovat hiottuja ja yllätyksellisiä. Lyhyessä lauseessa voi olla monta käännettä. Jokainen tiiliskiviromaani on kirjoitettu vähintään viidesti.
Rönsyävä kerronta ja aihepiirin perinpohjainen tunteminen on johtanut siihen, että uusi romaani saa alkunsa jo edellisen aikana. Kaikkea ei voi mahduttaa yhteen kirjaan, joten jotain on jätettävä seuraavaan.
Viimeksi tuttu kaava ei toiminutkaan. Kirja, jonka piti syntyä aiemman romaanin ”tähteistä”, ei edennytkään. Koko ajatus piti hylätä.
Kännö istuskeli työhuoneessaan ja tuijotteli kirjahyllyä. Hän oli varma, että hetki oli koittanut – hän ei enää koskaan keksisi yhtään tarinaa.
Silmäillessään kirjahyllyä, joka oli täynnä muiden tarinoita, Kännö keksi: hän kirjoittaisi kirjan kirjasta. Puolen tunnin kuluessa hänellä oli Silmät-romaanin koko tarina mielessään.
Syyskuussa ilmestyneessä romaanissa antiikkisella muistikirjalla on suuri rooli. Sitä voi jopa luonnehtia hahmoksi, jolla on salaperäisiä ominaisuuksia.
Arvostus kirjoja kohtaan huokuu Kännöstä myös helsinkiläisessä antikvariaatissa. Hän lehteilee kirjoja varovasti ja tarkistaa, ettei kirjaa ole alleviivattu, eikä ensimmäisiä sivuja ole pilattu löperöillä omistuskirjoituksilla.
Kännö suuntaa kassalle kirjojensa kanssa. Heräteostokset käsittelevät filosofiaa ja musiikkia. Mitään uutta, hätkähdyttävää suunnanmuutosta ei siis ole tulossa Kännön tuotantoon.
– Näistäkin kirjoista voi löytyä jotain kiinnostavaa, jotain sivistävää.
Lue edellinen Kulttuurivieras: Elina Knihtilä näyttelee Stalinia – puoliso huomasi, että diktaattori puskee esiin pyöräillessäkin
Heikki Kännö on vieraana Kulttuuricoktail Kirjat -ohjelmassa maanantaina klo 19.30 Yle TV1:ssä.
