Kulttuuri

Kolme pointtia The Social Reckoningista: Zuckerberg kuvataan elokuvassa kylmänä ja pelottavana

Kolme pointtia The Social Reckoningista: Zuckerberg kuvataan elokuvassa kylmänä ja pelottavana

Elokuva kertoo, kuinka Facebookin työn­tekijä paljastaa medialle yhtiön kyseen­alaiset toiminta­tavat.

Perjantaina elokuvateattereihin saapunut The Social Reckoning jatkaa 16 vuotta sitten ilmestyneen The Social Network -elokuvan tarinaa Facebookista.

Aaron Sorkinin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva kertoo Wall Street Journal -lehden julkaiseman Facebook files -juttusarjan syntyprosessista. Päähahmo perustuu tosielämän tutkivaan journalistiin Jeff Horwitziin, jota esittää Jeremy Allen White.

Elokuvassa hän paljastaa Facebookin kyseenalaisia toimintatapoja yhtiön datainsinöörinä työskentelevän naisen kanssa, jonka hahmo perustuu Frances Haugeniin.

Haugen toimi tosielämässä Facebookin ”ilmiantajana”, kertoen yhtiön ongelmista ensin medialle ja myöhemmin Yhdysvaltain senaatille. Juttuprosessin aikana hän irtisanoutui työstään Facebookilla. Haugenia elokuvassa esittää Mikey Madison.

Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerbergiä esittää Jeremy Strong. Elokuva ja etenkin Strongin tulkinta Zuckerbergistä ovat herättäneet paljon keskustelua jo ennen elokuvan ilmestymistä.

Listasimme kolme seikkaa, jotka todennäköisesti nousevat elokuvan isoimmiksi puheenaiheiksi.

1. Facebookista maalataan kylmä kuva

Olemme tori. Olemme korkkitaulu.

Näin Zuckerberg elokuvassa vastaa, kun häntä pyydetään perustelemaan, miksi Facebook ei rajoita disinformaatiota tai vihasisältöä alustallaan.

Zuckerbergistä ja hänen yhtiöstään maalataan kylmä ja vastuuta välttelevä kuva: Kävijäliikenteen kasvattaminen ja tuotot asetetaan moraalin ja etiikan edelle. Zuckerberg kuvataan bisnesmaailman paineiden kovettamana diktaattorina, joka välittää vain luvuista.

Jos vielä The Social Networkin nuorta Zuckerbergiä (jota esitti Jesse Eisenberg) kohtaan saattoi tuntea jotain sympatiaa, Strongin tyhjäkatseinen Zuckerberg on jopa hieman pelottava.

Torilla ja korkkitaululla Zuckerberg viittaa sananvapauteen: Facebook on vain alusta, jolla saa sanoa tai julkaista melkein mitä tahansa. Jos joku esimerkiksi levittää disinformaatiota alustalla, se on julkaisijan vastuulla, ja Facebookin käyttäjät tunnistavat kyllä valheet, Zuckerberg kertoo elokuvassa uskovansa.

Siihen nähden, kuinka suuria vallankäyttäjiä Facebookin emoyhtiö Meta ja maailman rikkaimpiin ihmisiin kuuluva Zuckerberg ovat, heitä kritisoivan elokuvan ilmestyminen tässä maailmantilanteessa osoittaa tekijöiltään rohkeutta.

2. Roolit jaetaan sankareihin ja konniin

The Social Reckoning perustuu osittain journalisti Horwitzin kirjaan hänen jutuntekoprosessistaan Wall Street Journalissa. Elokuva kerrotaan Horwitzin ja hänen tärkeimmän tietolähteensä, Facebookin datainsinöörinä työskennelleen Haugenin näkökulmasta.

Elokuvassa kaksikko lähtee rohkeasti penkomaan Facebookin salaisuuksia sen uhalla, että Haugen menettää työpaikkansa ja maineensa. Heidät esitetään sankareina ja Facebook johtajineen ja viestintäkonsultteineen vihollisina.

Karkea jaottelu ei välttämättä tee tarinasta erityisen uskottavaa, mutta hyvää Hollywood-viihdettä kyllä. Käsikirjoittaja-ohjaaja Sorkin sanoikin Today-ohjelman haastattelussa, että tärkeintä hänelle oli tehdä elokuvasta viihdyttävä.

– Ennen kuin elokuva voi olla ajatuksia herättävä tai relevantti, sen on oltava hyvä. Prioriteettini oli antaa yleisölle jännittävä ja hauska elämys.

Hän totesi myös, että The Social Reckoning ei ole poliittinen elokuva, mutta tiedostaa, että sellaisena se saatetaan kuitenkin nähdä. Sorkin tunnetaan Yhdysvaltojen demokraattisen puolueen tukijana.

Elokuva haistattelee avoimesti äärioikeistolle, medialukutaidottomille ja heitä hyödyntävälle Facebookille. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia ei nimetä elokuvassa, mutta siinä kuvataan vuoden 2021 kongressitalon valtausta ja puhutaan ”presidentin” kirjoittelusta Facebookiin tapahtumien aikaan.

3. Elokuva on ajankohtaisempi kuin koskaan

Vaikka The Social Reckoningin tapahtumat sijoittuvat vuosiin 2019–2021, se on erittäin ajankohtainen: sosiaalisen median sudenkuopista ollaan yhä tietoisempia, nuorille on kaavailtu somekieltoa ja Facebookin emoyhtiö Metan kaltaiset teknologiajätit vain kasvattavat vaikutusvaltaansa tekoälyn myötä.

Lisäksi Meta, joka Facebookin ohella omistaa Instagramin ja Whatsappin, lopetti faktantarkistusohjelmansa Yhdysvalloissa vedoten sananvapauteen ja lahjoitti miljoona dollaria presidentti Donald Trumpin virkaanastujaisrahastoon vuosien 2024–2025 vaihteessa.

Elokuvassa sivutaan myös Instagramin vaikutusta nuorten mielenterveyteen. Haugen löytää Facebookin sisäisen tutkimuksen, jossa Instagramin todetaan puskevan esimerkiksi syömishäiriöitä edistävää sisältöä nuorille käyttäjille.

Ravintolassa ollessaan Haugenin hahmo törmää perheeseen, jonka teini-ikäistä tyttöä kiusataan Instagramissa. Hän tarjoutuu ensin auttamaan, kunnes tajuaa, ettei voi vaikuttaa asiaan. Haugen pahoittelee ja kävelee tuskastuneena pois.

Elokuva koskettanee jollain tapaa kaikkia, jotka käyttävät sosiaalista mediaa. Se on tärkeä muistutus tarkastella kriittisesti sitä, ketkä internetin värittämässä maailmassa käyttävät valtaa.

Aiheesta enemmän: Paketissa 3 linkkiä

Aiheesta enemmän

Meta lopettaa faktantarkistusohjelmansa Yhdysvalloissa

Tutkimus: Somen haitat nuorten mielenterveydelle voivat johtua unenpuutteesta

Facebook asettaa voittonsa yleisen hyvän edelle, sanoo asiakirjoja medialle vuotanut entinen työntekijä

Olet saattanut jäädä paitsi