Pääuutiset

Media: Natolla edessä painajaismainen tilanne – Häkkänenkin kommentoi

Media: Natolla edessä painajaismainen tilanne – Häkkänenkin kommentoi

Pohjois-Atlantin puolustusliitolla voi olla edessään vielä painajaismainen tilanne, kun yksi sen tärkeimmistä jäsenmaista Euroopassa, Ranska, järjestää presidentinvaalit syksyllä 2027, kertoo yhdysvaltalaislehti Politico.

Politico huomauttaa, että tällä hetkellä noin puolet ranskalaisista on valmis äänestämään kansalliskonservatiivisen Kansallisen liittouman Marine Le Peniä tai laitavasemmistolaisen Alistamaton Ranska -puolueen (LFI) Jean-Luc Mélenchonia.

Molemmat heistä ovat omien puolueidensa todennäköisiä ehdokkaita ja ovat aiemmin esittäneet rajua kritiikkiä Ranskan Nato-jäsenyydestä.

Aiemmin Le Penin ehdokkuus oli vielä vaakalaudalla, kun ranskalaisen tuomioistuimen vuoden 2025 päätös esti häntä pitämästä julkista virkaa neljään vuoteen. Taustalla oli hänen kavalluksesta saamansa tuomio.

Viime heinäkuussa toinen ranskalaistuomioistuin kuitenkin lyhensi kieltoa 15 kuukauteen. Päätöksen jälkeen Le Pen ilmoittikin olevansa puolueensa presidenttiehdokas.

Le Pen kertoi viime toukokuussa, että vetäisi presidenttinä Ranskan pois Naton integroidusta komentorakenteesta. Hänen mukaansa teolla kasvatettaisiin maan sotilaallista itsenäisyyttä ja vähennettäisiin riippuvuutta Yhdysvalloista.

Lausunto sai rankkaa kritiikkiä muun muassa Ranskan puolustusministeriltä Jean-Noël Barrotilta, joka kutsui sitä ”vastuuttomaksi”.

– Tiettyjen ranskalaisten poliitikkojen esittämät vaatimukset Natosta vetäytymisestä ovat selvästi kohtuuttomia ja täysin vastuuttomia, Barrot sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Vielä radikaalimpi linja

Vasemmiston Mélenchon olisi kuitenkin valmis vielä radikaalimpiin päätöksiin. Le Pen on sanonut, että pitäisi kyllä Ranskan osana puolustusliittoa, mutta Mélenchonin puolue haluaisi vetää maan siitä ulos kokonaan.

LFI jätti viimeksi tammikuussa esityksen Ranskan kansalliskokoukselle, jossa se vaati Ranskan hallintoa aloittamaan toimet tämän edistämiseksi. LFI:n esityksessäkin toimet alkaisivat sillä, että maa vedettäisiin ensin ulos Naton integroidusta komentorakenteesta.

Puolue perusteli esitystään Yhdysvaltojen julkaisemalla Kansallisen turvallisuuden strategialla, joka osoittaa LFI:n mukaan maan palanneen ”avoimen imperialistiseen politiikkaan”.

Ranskalaisen mielipide- ja markkinatutkimusyhtiö IFOP:in kyselyn perusteella Le Peniä olisi valmis vaalien ensimmäisellä kierroksella äänestämään 36 prosenttia vastaajista ja Mélenchonia 15 prosenttia vastaajista.

Toisella kierroksella Le Pen tosin voittaisi kyselyn perusteella vaalit kaikkia vastustajiaan vastaan. Tiukin kisa muodostuisi hänen ja keskustaoikeistolaisen Horizons-puolueen perustajan Èduard Philippen välillä. Häntä vastaan Le Pen veisi voiton 54 prosentin äänisaalilla.

Kysely järjestettiin heinäkuun alussa sen jälkeen, kun Le Pen oli ilmoittanut ehdokkuudestaan. Kyselyyn osallistui 984 ihmistä.

Häkkänen kommentoi

Ranska on Euroopan unionin ainoa ja vain toinen eurooppalainen Nato-maa, jolla on ydinaseita. Sen vetäytyminen Natosta olisi siis pelkästään ydinpelotteenkin kannalta merkittävä tapahtuma puolustusliitolle.

Friends of Europe -ajatushautomon tutkija ja Naton entinen tiedottaja Jamie Shea huomauttaa Politicolle myös, että ajankohta Ranskan vetäytymiselle Natosta olisi nyt äärimmäisen huono.

Puolustusliiton suurin jäsenmaa Yhdysvallat on nimittäin jo presidentti Donald Trumpin johdolla ottanut pesäeroa Euroopan puolustuksesta.

– Yhdysvaltain läsnäolon vähentyessä viimeinen asia, jota toivotaan, on suuren eurooppalaisen maan etääntyminen liittokunnasta. Erityisesti tilanteessa, jossa tavoitteena on nimenomaan saada eurooppalaiset, luonnollisesti myös Ranska, kantamaan enemmän vastuuta, Shea sanoo.

Pelkästään Le Penin suunnitelmat Ranskan vetämisestä pois Naton integroidusta komentorakenteesta olisivat jo itsessään vakavia.

– Toivomme Ranskan ymmärtävän vahvan Naton pitkän aikavälin hyödyt, ja se edellyttää myös Ranskan varsin kattavaa integroitumista Naton rakenteisiin, Suomen puolustusministeri Antti Häkkänen kertoo Politicolle.

– Toivomme siis, että Ranska pitää puolustuspolitiikassaan nykyisen vahvan linjansa, hän lisää.

Olet saattanut jäädä paitsi