Poliisi sai lauantaina hieman ennen kello 18 ilmoituksen junassa masturboivasta miehestä.
Mies oli masturboinut junassa ja käyttäytynyt muutenkin sekavasti. Välikohtaus tapahtui Pasilan ja Käpylän välillä, kerrotaan Helsingin poliisilaitoksen johtokeskuksesta.
Poliisin mukaan mies jäi Käpylän asemalla pois junasta.
Samaan aikaan junasta jäi pois nuorisojoukko, jonka mies oli kohdannut jo aiemmin Pasilan asemalla.
– Mies on käyttäytynyt provosoivasti nuoria kohtaan, poliisista kerrotaan.
Osapuolten välillä oli syntyä tappelu, mutta järjestyksenvalvojat puuttuivat peliin ja saivat tilanteen rauhoitettua.
Poliisi otti miehen kiinni Pasilan asemalla. Hänestä on tehty rikosilmoitus.
Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.