Pirkanmaan taivaalla näkyi sunnuntai-iltana mysteerinen taivaankappale.
Tea Korhonen näki parvekkeelta Tampereen Jankasta punertavan kappaleen. Hänen mielestään se näytti putoavalta meteorilta.
– En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa.
Korhonen todisti näkyä arvionsa mukaan noin 10 minuutin ajan.
– Sitten se vähän niin kuin sammui ja muuttui harmaaksi.
Parin minuutin jälkeen kappale katosi näkyvistä, hän kertoo.
Kerttu Artkoski todisti samaa näkyä Nokialla.
– Kaverini pisti minulle viestiä, että taivaalla on jokin outo kappale. Menin katsomaan sitä meidän parvekkeellemme.
Hän kuvailee kappaletta kiven tai tulipalleron näköiseksi.
Myös Artkoski sanoo, että kappale näytti putoavan ja lopulta sammuvan.
– Sitten se meni puiden taakse, enkä nähnyt sitä enää sen jälkeen.
Taustalla yllättävä syy
Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan toiminnanjohtaja Pekka Rautajoen mukaan syy merkilliselle näylle on selvä.
– Kyseessä on ollut lentokoneen jättövana eli tiivistymisjuova. Se muistuttaa hirvittävän paljon pyrstötähteä ja tulipalloa, hän sanoo.
Rautajoki kertoo, että lentokoneen jättövanat muistuttavat komeettaa optisen harhan takia. Ilmiö on tyypillinen etenkin kun lentokoneet lentävät 10 kilometrissä tai vielä korkeammalla.
– Korkealla koneen moottoreista tuleva vesihöyry tiivistyy jääkiteiksi. Niihin osuu auringonvaloa, joka tulee matalta ilmakehän läpi. Se värjää kiteet sellaisiksi hehkuvan punertavaksi.
Itse konetta ei kuitenkaan näe paljaalla silmällä, koska etäisyys on liian pitkä.
Kuvat, jotka hämäävät eniten, on otettu juuri iltaruskon aikaan.
Flightradar24-sivuston mukaan Pirkanmaan yli on havaintojen aikaan noin kello 19.30 lentänyt China Eastern Airlinesin lento, joka on ollut matkalla Shanghaista Lontooseen.
Kyseinen kone on lentänyt alueen ohittamisen hetkellä alle 7,5 kilometrin korkeudessa.
Tuuli kadottaa jäljet
Myös se, että kone näyttää putoavan, johtuu optisesta harhasta, Rautajoki kertoo.
– Kun se lentää suoraan poispäin havaitsijasta, näyttää siltä, että kappale putoaisi kohti horisonttia. Se kuitenkin jatkaa lentämistä tasaisesti eteenpäin.
Rautajoen mukaan kappale on voinut näyttää sammuvan, koska höyrypilvi muodostaa varjon.
– Jättövanan paksuimmassa kohdassa auringonvalo saa höyryn näkymään tummempana.
Lopulta kappale on kadonnut näkyvistä, koska tuulet hajottavat jättövanan nopeasti. Hajoamisnopeus vaihtelee eri ilmakehän kerroksissa kosteuden takia, Rautajoki selittää.
”Muistuttavat voimakkaasti komeettoja”
Rautajoki kertoo, ettei hän itse ole nähnyt jättövanan aiheuttamia optisia harhoja usein.
– Mutta joka kerta, kun niitä näkee, ne muistuttavat hyvin voimakkaasti komeettoja.
Pirkanmaan taivaalla näkyneen lentokoneen kohdalla olosuhteet harhalle ovat olleet otolliset.
– Yleensä kuvat, jotka hämäävät ihmisiä eniten, on otettu juuri iltaruskon aikaan. Tällöin aurinko on laskenut tai on jo horisontin alapuolella, kuten tässä tapauksessa.