Politiikka

Oikeuskansleri sai useita kanteluita Wille Rydmanista – Ei toimenpiteitä

Oikeuskansleri sai useita kanteluita Wille Rydmanista – Ei toimenpiteitä

Oikeuskanslerille tehdyt kantelut sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps) ja sosiaali- ja terveysministeriön avustusten jaosta eivät aiheuta toimia. Asiasta kertoo valtioneuvoston oikeuskansleri tiedotteessa.

Valituksia tehtiin Rydmanin ja sosiaali- ja terveysministeriön tavasta myöntää avustuksia sosiaalityön tutkimukselle.

Asiaan ei puututa ainakaan vielä. Syynä on se, että oikeuskansleri ei tavallisesti puutu tapauksiin, jotka ovat jo oikeuden tai muun viranomaisen käsiteltävänä.

– Ministeriöstä oikeuskanslerinvirastoon toimitetun tiedon mukaan kaikkiin niihin päätöksiin, joilla ministeriö on hylännyt virkamiesvalmistelussa rahoitettavaksi puolletun tutkimushankkeen avustushakemuksen, on vaadittu oikaisua, oikeuskansleri kirjoittaa.

Oikaisuvaatimusten käsittely on ministeriössä kesken. Päätöksiin oikaisuvaatimuksista voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.

Olet saattanut jäädä paitsi