Venäjän suunnitelmat ovat epäonnistuneet yksi toisensa jälkeen.
Näin kirjoittavat Carnegie Russia Eurasia Center -ajatushautomon johtaja Aleksander Gabujev sekä vanhemmat tutkijat Aleksandra Prokopenko ja Tatjana Stanovaja analyysissaan Foreign Affairs -lehdessä.
Vielä maaliskuussa 2025 kirjoittajat arvioivat, että Venäjän presidentti Vladimir Putinilla on kolme vaihtoehtoista strategiaa. Ensisijaisessa suunnitelmassa Venäjä painostaisi Yhdysvaltain kanssa Ukrainaa hyväksymään Venäjän rauhanehdot.
Tämä suunnitelma ei vaikuta ainakaan tällä hetkellä toteutuvan, sillä Putin ei edes maininnut Yhdysvaltain presidenttiä viimeisimmässä haastattelussaan.
Suunnitelman epäonnistumisen taustalla oli kirjoittajien mukaan Putinin liiallinen itsevarmuus. Venäjä vaati sellaisia ehtoja, joita Trump ei voinut hyväksyä tai toteuttaa.
Näihin lukeutuivat vaatimukset saada Ukrainan hallussa olevia Donbasin alueita. Venäjä vaati Ukrainaa luopumaan myös merkittävästä osasta sen suvereniteettia.
Venäjällä kyllästyttiin puolestaan Trumpin erityislähettiläisiin Jared Kushneriin sekä Steve Witkoffiin, jotka eivät kyenneet käynnistämään kunnollista neuvotteluprosessia sodan ratkaisemiseksi.
Suunnitelma B
Putinin toinen suunnitelma oli kirjoittajien mukaan odottaa, kunnes Trump vetää Yhdysvaltain tuen Ukrainalta.
Myös tämä toimintasuunnitelma on mennyt mönkään.
Vaikka Yhdysvallat lopetti usean eri Ukrainalle aiemmin annetun tukimuodon, Yhdysvallat on jatkanut tiedustelutiedon jakamista ja pitänyt voimassa Venäjälle kohdistetut pakotteet.
Lisäksi Ukraina on pystynyt tukeutumaan eurooppalaisiin liittolaisiinsa ja paikannut näin menetettyä tukea. Ukraina onkin nyt sotilaallisesti paremmassa asemassa kuin viime vuonna.
Kunnes Venäjä voittaa
Mikäli suunnitelma B epäonnistuu, voi Putin yhä tarttua suunnitelmaan C, asiantuntijat kirjoittivat viime vuonna.
Tämä suunnitelma oli yksinkertainen: jatkaa taistelemista siihen asti, kunnes Venäjä voittaa.
Ukrainan sotilaallisen aseman vahvistumisen sekä Venäjän ongelmien myötä tämäkään suunnitelma ei vaikuta toimivan.
Venäjä menettää enemmän sotilaita kuin pystyy värväämään, ja sen eteneminen rintamalla on pysähtymässä. Myös maan talous kohtaa aiempaa isompia ongelmia.
Vahingoista viis
Kaikista näistä epäonnistumisista huolimatta Putin ei luovuta, asiantuntijat kirjoittavat.
Vaikka Venäjän talous on vaikeuksissa, ei se ole romahtamaisillaan. Venäjä pystyy rahoittamaan sotaa pakottamalla yritykset vastaamaan drooni-iskujen aiheuttamista kustannuksista sen sijaan, että se korvaisi vahingot tai käyttäisi rahaa tehokkaampaan droonien torjuntaan.
Vaikka tämä suututtaa ja köyhdyttää venäläisiä, on Kremlillä tehokkaat välineet vastarinnan tukahduttamiseksi. Samaan aikaan Ukrainan iskujen voimistuminen voi luoda myös yhteenkuuluvuudentunnetta Venäjällä.
Asiantuntijoiden mukaan Kreml kykenee ylläpitämään myös sotilaallista suorituskykyään.
Venäjä esimerkiksi kasvattaa edelleen liitopommien tuotantoaan. Venäjä on myös kaksinkertaistanut ballististen ohjusten tuotantonsa sotaa edeltävästä ajasta.
Ukrainalta on puolestaan käymässä vähiin korkeatasoiset torjuntaohjukset. Tilannetta on pahentanut Yhdysvaltain päätös ryhtyä sotaan Irania vastaan ja lopettaa Patriot-järjestelmien toimittaminen Ukrainalle.
Mikäli pommittaminen ei saa Ukrainaa polvilleen, voi Kreml määrätä uusia liikekannallepanoja.
Asiantuntijoiden mukaan Putin jatkaa Ukrainan lyömistä niin kauan kuin hän uskoo Venäjän ballististen ohjusten antavan hänelle etulyöntiaseman. Sodan jatkuminen riippuu myös siitä, uskooko Putin Ukrainan olevan haavoittuvainen torjuntaohjusten puutteen vuoksi.
Jos näin on, ei Putin näe syytä lopettaa.
– Riippumatta siitä, kuinka paljon siitä aiheutuu vahinkoa hänen omalle maalleen, asiantuntijat kirjoittavat.