Sotakronikat

Politico: CIA:n johtaja varoitti Venäjää ”eskaloimasta konfliktia” Baltian maihin

Politico: CIA:n johtaja varoitti Venäjää ”eskaloimasta konfliktia” Baltian maihin

Tiedustelujohtajan yllättävä vierailu ehti herättää useita arvailuja sen syystä.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n johtaja John Ratcliffe varoitti Moskovan-vierailullaan Venäjää ”eskaloimasta konfliktia” Yhdysvaltojen Nato-liittolaisiin ja etenkin Baltian maihin, uutisoi Politico.

Venäjä on esittänyt viime viikkoina useita uhkauksia Ukrainaa tukevia Nato-maita kohtaan. Nato-sopimuksen mukaan aseellista hyökkäystä yhtä jäsenmaata vastaan pidetään hyökkäyksenä kaikkia jäsenmaita vastaan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kutsui vierailua ”puolirutiininomaiseksi”, mutta myönsi sen koskevan sodan päättämistä. Hän kuitenkin kiisti, että Ratcliffe teki matkan suostutellakseen Venäjää olemaan testaamatta Naton päättäväisyyttä tai hyökkäämästä Britanniaan, joka on luvannut jatkaa tukeaan Ukrainalle.

Politicon mukaan Ratcliffen vierailun tarkoituksena oli myös painostaa Venäjää vähentämään sotilaallista ja taloudellista tukea Iranille.

Tiedustelujohtajan yllättävä vierailu ehti herättää useita arvailuja sen syystä. Ratcliffe on toiminut CIA:n johtajana tammikuusta 2025 lähtien. Tiistainen vierailu oli hänen ensimmäisensä Venäjällä.

Aiheesta enemmän: Paketissa 2 linkkiä

Aiheesta enemmän

CIA:n johtaja John Ratcliffe vieraili Moskovassa: Varoittiko USA Venäjää?

CBS: CIA:n johtaja vieraili Moskovassa

Olet saattanut jäädä paitsi