Alajärven kaupunki järjesti lauantaina nuorille mahdollisuuden keskustella ja saada tarvittaessa kriisiapua perjantaisen nuorten mopokokoontumisen yhteydessä tapahtuneen onnettomuuden johdosta.
Onnettomuus tapahtui kello kymmenen aikaan illalla. Moottoripyörä törmäsi Alajärven Kuopiontiellä jalankulkijaan, joka ylitti tietä.
Nuori jalankulkija loukkasi päänsä ja menetti tajuntansa. Hänet vietiin sairaalahoitoon. Loukkaantumista luonnehdittiin tuoreeltaan vakavaksi.
Kymmenkunta nuorta oli odottamassa syyssateisessa iltapäivässä, jotta nuorisotila Pysäkin ovet avautuisivat. Sisällä odotti runsaasti nuorisotyöntekijöitä ja muita henkilöitä, joiden kanssa nuoret voivat keskustella.
Jotkut nuoret olivat olleet perjantaina Kuopiontiellä, teollisuusalueella, jossa moottoripyörä törmäsi jalan liikkeellä olleeseen nuoreen tiellä. Nuoria oli perjantaina kokoontumassa satakunta henkilöä. Yksi nuorista kuvailee, mitä hän näki onnettomuuspaikalla.
– Näin, että moottoripyörä luisui sivuttain, ja tuli paljon kipinöitä. Olin siellä vähän taaempana, en nähnyt siitä edestä.
Nuori kertoo, että törmäysonnettomuus tapahtui kymmenen aikaan illalla.
– Kymmenen minuuttia ennen sitä ammuttiin ilotulite, nuori kertoo.
Havaintojen mukaan joku paikalla olleista olisi ampunut ilotulitteen, ja ylimääräisellä häiriötekijällä saattaa poliisin mukaan olla osansa tapahtuneeseen.
Ambulanssi ja pelastuslaitoksen väkeä saapui moottoripyörän ja kävelijän törmäyspaikalle hyvin nopeasti tilanteen jälkeen.
– Ajattelimme kavereiden kanssa, että miten sille kävi, nuori mies kuvailee tuntojaan.
Moottoripyörän alle jäänyt nuori jäi makaamaan liikkumattomana tielle.
– Ei ollut minulle tuttu, alajärveläinen nuori kertoo.
Nuorisotilan ovet avautuivat lauantaina tasan kello 16, ja nuoret pääsivät sisään sateen suojaan sekä keskustelemaan perjantai-illan tilanteesta aikuisten kanssa.
Onnettomuuspaikan lähistöllä rivitalossa asuva mies kertoo, että koko perjantai-illan mopojen ja ajoneuvojen pärinä jatkui myöhäiseen iltaan saakka. Miehen mukaan nuorisoa kokoontuu aika ajoin läheiselle Alajärven Kuopiontielle kokoontumaan ja ajamaan mopoilla sekä muilla ajoneuvoilla.
– Itseäni eivät nuorten ajelut häiritse, mies sanoo.
Virkamies: ”En sano, että tämä olisi ongelma”
– Lauantaina aamulla kaupunginjohtaja soitti ja hän oli hyvinvointialueen edustajien kanssa keskustellut, että nuorille on hyvä tarjota keskustelupaikka ja kriisiapua, Alajärven kaupungin elinvoimajohtaja Jaakko Aninko kertoo puhelimessa.
Aningon mukaan nuorisotila Pysäkki valittiin paikaksi, jossa ammattilaiset keskustelevat nuorten kanssa.
– Todella toivotaan, että niitä nuoria tulee paikalle, jotka ovat nähneet tapahtuman tai joiden kaverit ovat olleet osallisina onnettomuudessa, Aninko sanoo.
Mopojen ajoja ja kokoontumisia Aninko ei näe suurena ongelmana Alajärvellä.
– Voi olla, että joku kokee mopot häiritsevinä, jotkut eivät. En sano, että tämä olisi erityisesti ongelma.
Hän kannusti nuoria lähtemään nyt matalalla kynnyksellä liikkeelle ja keskustelemaan asioista.
Kevytmoottoripyöräksi rekisteröity
Rikoskomisario Jari-Matti Marttala kertoo, että moottoripyörän kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ilotulitteen ampujaa vaaran aiheuttamisesta.
Marttalan mukaan moottoripyörän kuljettaja on nuori, alle 18-vuotias. Hänellä oli kuitenkin ajo-oikeus kevytmoottoripyörällä ajoon. Täten voidaan päätellä, että hän on joko 16- tai 17-vuotias.
Poliisi tutkii, oliko epäillyn moottoripyörä lainmukaisessa kunnossa.
Nuori motoristi ei välttämättä keulinut. On mahdollista, että hän ajoi etupyörä maassa. Tästä seikasta on kahdenlaista havaintoa.
Rikoskomisario Marttalan mukaan kyseenalaista myös on, voidaanko ylipäätään puhua mopomiitistä. Mahdollista on, että perjantai-iltana Alajärvellä oli pienimuotoisempi paikallisen nuorison kokoontuminen.
Alajärven Kuopiontiellä on 1,7 kilometrin pituinen suora, joka sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksen naapurissa, mutta silti hieman syrjässä teollisuusalueella.