Pääuutiset

Tätä miestä epäillään norjalaismiljonäärin vaimon murhasta

Tätä miestä epäillään norjalaismiljonäärin vaimon murhasta

Ruotsalaista viisikymppistä miestä epäillään norjalaisen miljonäärin vaimon Anne-Elisabeth Hagenin murhasta, norjalainen VG kertoo.

Hagen katosi Oslon lähellä sijaitsevasta kodistaan lähes kahdeksan vuotta sitten. Poliisi uskoo, että nainen on murhattu.

Hagenin miljonäärimiestä Tom Hagenia syytettiin yli neljän vuoden ajan vaimonsa murhasta tai avunannosta murhaan. Hänet vapautettiin kuitenkin kaikista syytteistä vuonna 2024.

Hagenin tapaus on yksi viime vuosien puhutuimpia rikostapauksia Norjassa. Tapausta on seurattu myös Suomessa.

Norjalaismedia VG:n tietojen mukaan ruotsalaismies on liittynyt poliisin tutkintalinjaan useiden vuosien ajan. Osa häneen liittyvästä tutkinnasta on pidetty salassa.

Viranomaiset ovat tähän mennessä kuulustelleet miestä kaksi kertaa. Syyttäjä Lisbeth Ravlo Backe toteaa poliisin tiedotteessa, että miehen mahdollisesta yhteydestä tapaukseen on vielä liian varhaista sanoa mitään.

Myöskään poliisi ei kerro, uskotaanko miehen olleen katoamispaikan lähellä päivänä, jolloin Hagen katosi.

Aiempaa rikostaustaa

VG:n mukaan Ruotsissa asuvalla miehellä on ollut Norjaan yhteys jo vuosien ajan Itä-Norjassa asuvien perheenjäsenten kautta.

Miehellä on aiempaa rikostaustaa. Hän istui 2000-luvun alussa vuosia vankilassa huumausainerikoksesta saamaansa tuomiota.

Miehen katsottiin olleen keskeisessä roolissa kansainvälisessä rikollisverkostossa, joka yritti salakuljettaa satoja kiloja hasista Skandinaaviaan.

Viime vuosina mies on työskennellyt rakennus- ja hoiva-alalla.

Epäillyn asianajaja ei vahvistanut tai kiistänyt toimeksiantoaan salassapitovelvollisuuteen vedoten.

Olet saattanut jäädä paitsi