Saunayhtiö Harvian voittokulku Pohjois-Amerikassa jatkuu.
Torstaina julkaistussa tulosraportissa yhtiö kertoo, että sen liikevaihto kasvoi Pohjois-Amerikassa noin 39 prosenttia vuoden toisella neljänneksellä.
Toimitusjohtaja Matias Järnefelt kirjoittaa katsauksessaan, että saunoista on tulossa yhä enemmän valtavirran hyvinvointituote Pohjois-Amerikassa harvinaisen erikoistuotteen sijaan.
Suomalaisen saunan ja saunomisen läpilyönti on Harvialta merkittävä onnistuminen. Yhdysvalloissa on valtavaa markkinapotentiaalia, sillä saunat eivät ole siellä yleisiä: Harvian käyttämän esimerkin mukaan maassa on miljoona saunaa ja 10 miljoonaa uima-allasta.
Amerikkalaiset kiinnostuivat saunomisesta sen terveysvaikutusten myötä, mutta pitkään saunat ymmärrettiin Yhdysvalloissa usein erilaisina alhaisemman lämmön höyry- ja infrapunahuoneina, joihin asiakkaat saattoivat jopa haluta asennettavan kuntopyöriä.
Harvia on luonnollisesti myös suomalaissijoittajien suosiossa. Yhtiön tilanteesta keskusteltiin Kauppalehden Talousaamun studiossa torstaina.
– Euroopan kehitys oli katsauskaudella jonkun verran arvioitua vaatimattomampaa, mutta toisaalta USA:n kasvu yllätti hyvin positiivisesti. Se on se tärkein kasvuajuri, joten sinänsä menestystä tuli oikeassa paikassa, OP:n pääanalyytikko Antti Saari.
OP:lla on osakkeessa lisää-suositus.
– Kasvutarina on edennyt hyvin pitkälti odotusten mukaisesti. Kannattavuus jäi hieman odotuksista tällä kvartaalilla, tuotemix ei ollut kaikkein optimaalisin, mutta liikevaihtokehitys oli vahvaa ja sitä myöten tulos on kuitenkin hyvällä tasolla, Saari pohti.
Osakekurssi oli tulosjulkistuksen jälkeen pörssissä yli kuuden prosentin nousussa.
Se on heilunut viime vuosina melko voimakkaasti yhtiön tulosraporttien tahdissa. Korona- ja kotoiluhuuman ajoista osakekurssi on vielä kaukana.
Onko niihin lukemiin paluuta?
Saari muistutti, että tuolloin myös osakkeen arvostustasot olivat pilvissä.
– On sinne matkaa, mutta onneksi osake on nyt mielestäni arvostettu paljon mielekkäämmin kuin noina hurjina vuosina. Eli kyllä siinä nousuvaraa on tulevina vuosina.
Myös Suomen talouden toipuminen auttaa Harviaa, Saari muistutti.
Harvian arvion mukaan globaali saunamarkkina on arvoltaan lähes neljä miljardia euroa. Koko maailmassa on yli 18 miljoonaa saunaa.
Katso haastattelu ja lähetys kokonaan tästä: