Ceutaan saapuneet tuhannet lapset ja nuoret ovat joutuneet nukkumaan kadulla, kertovat Espanjan viranomaiset.
Kaupungin kaduilla oleskelee nyt asunnottomia nuoria, joista etenkin tytöt ovat vaarassa joutua ihmiskaupan, seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskausten uhreiksi, kertoo Pelastakaa lapset.
– Monet saattavat joutua hoitojärjestelmän ulkopuolelle, asua kaduilla, piileskellä metsäalueilla tai liikkua kaupungin eri osissa ilman perusresursseja tai turvallista ympäristöä.
– Muuttoliikkeen kriisitilanteet usein pahentavat olemassa olevaa sukupuolten välistä eriarvoisuutta. Tytöt kohtaavat paitsi samoja riskejä kuin muutkin lapset, kuten suojan, ruoan tai terveydenhuollon puutteen, myös uhkia, jotka liittyvät erityisesti heidän sukupuoleensa.
Paikallismedia El Pueblo de Ceutan mukaan ainakin viisi alle 14-vuotiasta tyttöä on sairaalassa epäillyn raiskauksen takia.
Kommunistipuoluetta edustavan lapsi- ja nuorisoministeri Sira Regon mukaan maa ryhtyy toimiin viedäkseen lapset turvallisesti Manner-Espanjaan, minkä jälkeen heidät viedään kotimaahansa.
Ceutassa oleskelevien siirtolaistyttöjen tilanteesta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Yle.
Valeinformaatio ja Venäjä
Somessa levinneet huhut ja väitteet olivat suuri syy sille, miksi lukuisat epätoivoiset nuoret ryntäsivät Ceutaan heinä-elokuun taitteessa.
Euroopan unioni (EU) kehottaa somejättejä ryhtymään toimiin valeinformaation leviämisen pysäyttämiseksi, kertoo Metan ja Tiktokin edustajia tavannut EU:n digiasioista vastaava komissaari Henna Virkkunen (kok).
– Alustojen on toimittava päättäväisesti digitaalisen tilan eheyden säilyttämiseksi, erityisesti kriisitilanteissa. Valvontaa on lisättävä ja yhteistyötä faktantarkistajien kanssa on vahvistettava, Virkkunen kirjoittaa X:ssä.
Samalla Kremliin ja Venäjän sotilastiedusteluun kytkeytyvät somekäyttäjät levittivät disinformaatiota ja lietsoivat Euroopassa raivoa liittyen siirtolaisiin, kirjoittaa brittimedia The Guardian.
Disinformaation torjumiseen erikoistuneen 411-järjestön mukaan Venäjän armeijaan yhdistetyt äärioikeistotilit saavuttivat siirtolaisryntäystä seuranneen kuuden tunnin aikana yli 720 000 näyttökertaa. Paniikkia lietsovat päivitykset käännettiin nopeasti seitsemälle eri kielelle.
Kremliin kytkeytyvät sometilit levittävät usein äärioikeiston argumentteja ja maahanmuuttovastaisia näkemyksiä sosiaalisessa mediassa lietsoakseen hajaannusta ja eripuraa Euroopassa.
– Näemme tätä jatkuvasti kaikkialla Euroopassa, sanoo brysseliläisen Alliance4Europe-järjestön johtava tutkija Saman Nazari The Guardianille.
Brittimedian mukaan asiantuntijat sanovat Ceutan rajakriisiä seuranneen kampanjan olleen kooltaan merkittävä. Disinformaatiota levittävien tahojen kerrotaan olevan organisoituneempia ja vahvempia kuin vuosia sitten.
Nazarin mukaan toiminnan taustalla vaikuttaa olevan jonkinlainen ”koneisto” tai ”rakenne”.
– Näemme tämäntyyppisten kriisien eskaloitumista Euroopassa melko säännöllisesti. Se on liian suuri sattuma ollakseen vain laumailmiötä.
– Tuo koneisto on todellinen huolenaihe, enemmän kuin tämä tietty kriisi, kertoo puolestaan 411 raportissaan.
– Seuraavan kerran, kun Välimerellä on rajalla välikohtaus, samat välitysverkot ovat jo paikoillaan valmiina ottamaan sen vastaan ja toimimaan sen mukana.
Paniikkia
Ceutan rajakriisi käynnistyi, kun noin 80 000 siirtolaista ryntäsi Marokon rajan yli Espanjan hallussa olevaan Ceutan kaupunkiin 30. heinäkuuta alkaen. Miltei sata ihmistä kuoli, useat heistä hukkumalla rajavesiin.
The Guardianin mukaan Venäjä-mielisten ja äärioikeistolaisten tilien levittämissä päivityksissä siirtolaisryntäyksestä puhuttiin ”invaasiona” ja koordinoituna maahanmuuttajien hyökkäyksenä. Useissa päivityksissä oli mukana islamofobisia ja antisemitistisiä salaliittoteorioita.
Järjestön mukaan siirtolaisten välinen yhteydenpito ja koordinointi keskittyi enimmäkseen rajan ylittämisen käytännön kysymyksiin ja vaikutti orgaaniselta eikä anna viitteitä suunnitelmallisesta ”hyökkäyksestä”.
The Guardianin mukaan ylitysten jatkuessa aktivoitui myös Venäjän tiedustelupalveluihin kytkeytyvä Telegram-kanava Rybar, jonka emoyhtiö on Euroopan pakotelistalla.
Rybar lietsoi oikeistolaista ja maahanmuuttovastaista reaktiota rajakriisiin. Useiden tilien muodostama verkosto levitti samaa viestiä omille seuraajilleen. The Guardianin mukaan osa tileistä on kytköksissä Kremlin nettipropagandaa levittävään Pravda-verkostoon.
411:n johtavan tutkijan Ned Mendezin mukaan äärioikeisto onnistui mobilisoimaan nationalistiryhmiä ”partioimaan” Ceutaan poikkeuksellisen ripeästi. Disinformaatio levisi järjestön mukaan paljon nopeammin kuin vastaavassa tapauksessa vuonna 2021, jolloin 8 000 siirtolaista lähti Marokosta Ceutaan.
Huhut leviävät
Somekampanjoilla oli suuri merkitys rajakriisin kärjistymisessä. Rajanylittämiseen kannustaneet somepäivitykset levisivät laajasti työttömien ja huonoissa olosuhteissa elävien marokkolaisnuorten keskuudessa.
Päivityksissä huhuttiin ja suoraan valehdeltiin, että raja olisi auki ja meriteitse Ceutaan päässeet saisivat automaattisesti oleskeluluvan. Espanjan pääministeri Pedro Sánchez ja Marokko epäilevät taustalla olleen siirtolaisia salakuljettavien rikollisjärjestöjen juonen.
Kriisin yhteydessä verkossa levisi valheita esimerkiksi siitä, että siirtolaiset voisivat jäädä Espanjaan ja liikkua sieltä vapaasti muihin Schengen-alueen maihin.
Italian pääministeri Giorgia Meloni ja Suomen sisäministeri Mari Rantanen (ps) vaativat jo Espanjan heittämistä ulos Schengen-sopimuksesta – vaikka Ceuta ei kuulu Schengenin vapaan liikkuvuuden alueeseen, ja sieltä kulkeminen Manner-Espanjaan vaatii rajatarkastuksen.
Kriisiä seuranneena maanantaina Rantanen kertoi Espanjan saaneen Euroopan unionin ”varauksettoman” tuen.
Muokattu 9.8. 9.57: Lisätty uutta tietoa Ceutaan tulleiden nuorten tilanteesta sekä EU:n kannanotosta.