– Olemme valmentajani kanssa sen verran sekaisin, että päätimme lähteä Birminghamiin.
Niin Krista Tervo ilmoitti Suomen joukkueen lehdistötilaisuudessa lauantaina Birminghamissa. Urheilijaa valmentaa Jukka Vihtonen.
Moukarinheittäjän selkä petti heittoharjoituksissa viikkoa ennen Kalevan kisoja eli heinäkuun puolivälissä.
– Ei selkään tarvitse tehdä Birminghamissa mitään manipulaatiota, mutta on tässä vähän eri meininkiä lähteä kisaamaan kuin normaalisti.
Tervo siis mainitsi lehdistötilaisuuden niin sanotussa yleisessä olevassa olevansa ”sekaisin”, kun lähti Birminghamiin. Tästä voisi päätellä, että Euroopan tilaston ykkösen tilanne on vaikea.
– En sanoisi, että se on huono. Kukapa sen tietää.
Hän kertoo sementoineensa EM-kisakeikan aiemmin tällä viikolla.
– Ei selkä ole ollut oireeton, mutta ihan okei. Sen näkee sitten heittoringissä, miten se vaikuttaa suorituksiin.
Tuttu vaiva
Tervo ei halua paljastaa tarkkaa diagnoosia. Hän toteaa, että vastaavan kaltainen vamma on ollut uran aikana aiemmin, mutta ”ei aikoihin”.
– Pari heittotreeniä olen tehnyt ennen Birminghamia. Ihan nousujohteisesti on mennyt.
Kymenlaakson nainen sanoo, ettei ole ollut täydellisessä levossa päivääkään terveysmurheen ilmenemisen jälkeen.
– Liike on lääke, terveisin tuleva fysioterapeutti.
Hän kertoo, että selän parissa on operoinut ”aika paljon väkeä”.
– Hyvä tiimi oli jo valmiiksi. Sen kanssa ollaan tehty juttuja. Uskon pystyväni heittämään täysillä EM-kisoissa. Ollaan sen verran lääkärin kanssa puhuttu, ettei tämä riskeeraa terveyttä. Se on tärkeä asia.
Tervo matkusti autokyydillä Kotkasta Helsinki-Vantaalle, sujahti lentokoneella Manchesteriin ja jatkoi bussilla perjantain aikana EM-kisakaupunkiin Birminghamiin.
– Ei istuminen ollut selälle paha juttu. Välillä saattoi nousta seisomaan.
Suomen joukkueen majapaikassa Tervo nukkuu normaalissa hotellisängyssä, jossa ei ole erikoispatjoja.
– Normaalistikin tykkään vähän kovemmasta patjasta. Se on ergonomisesti parempi.
Kulta kiikarissa
Ilman terveysmurhetta Tervo olisi EM-tapahtuman mitali- ja jopa kultasuosikki.
– Tätä on tehty niin pitkään, ettei tämä maailmaa kaada. On minulla elämässä muutakin. Urheilu on tällaista.
Jännittääkö maanantain EM-karsintakilpailu eri tavalla kuin ennen?
– Ei oikeastaan. On vähän jotain erilaista kuin tavanomaisesti.
Tervo ei tingi tavoitteestaan. Se on Euroopan mestaruus.
– Tavoitetta kohti mennään. Lähtökohdat eivät ole sellaiset, jotka haluaisin, mutta eipä näille voi mitään.
Naisten moukarifinaali hikoillaan kuningaskunnassa keskiviikkona.