Tuki Ukrainalle sulaa – Asiantuntijalta synkkä varoitus
Ajatuspaja Bruegelin vieraileva tutkija, puolalainen taloustieteilijä Marek Dabrowski arvioi Ukrainan olevan kriittisessä vaiheessa Venäjän hyökkäyssodassa, koska Venäjä on heinäkuusta lähtien keskittynyt ilmaiskuihin maan suurimpia kaupunkeja, teollisuuskeskuksia, varastoja sekä liikenne- ja energiainfrastruktuuria vastaan.
Hyökkäyksissä käytetään laajasti ballistisia ohjuksia ja suihkumoottorikäyttöisiä lennokkeja, joita vastaan Ukrainalla on rajalliset torjuntakyvyt.
Dabrowskin mukaan nämä Venäjän hyökkäykset aiheuttavat kauaskantoisia taloudellisia vahinkoja. Samaan aikaan Mustanmeren vienti- ja tuontireittien saarto sekä vaihtoehtoisten kuljetusreittien käytön vaikeutuminen ja kallistuminen ovat heikentäneet Ukrainan kykyä viedä kahta keskeistä vientituotettaan eli viljaa ja terästä. Tämä näkyy Ukrainan makrotaloudellisen tilanteen heikkenemisenä.
Ukrainan talouskasvu polki paikoillaan jo kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Kolmannella vuosineljänneksellä eli heinä-syyskuussa taloustilanne heikkeni edelleen, ja näkymät loka-joulukuulle ja vuoden 2027 alkuun ovat Dabrowskin mukaan synkät.
– Kun otetaan huomioon kasvavat sotavahingot ja odotettu tuotannon pysähtyminen, vuoden 2026 loppupuolella tulot jäävät todennäköisesti pienemmiksi ja menotarpeet suuremmiksi kuin alun perin suunniteltiin. Samaan aikaan Ukrainan kassaan virtaava ulkoinen tuki on vähentynyt, hän toteaa analyysissään.
Tuki pieneni jo
Vielä vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla Ukraina sai tukea 42,7 miljardia euroa, mutta tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla vain 30,1 miljardia euroa. Sotilaallinen tuki laski samaan aikaan 23,1 miljardista eurosta 16,9 miljardiin euroon. Ukrainan hallitus on jo pyytänyt 27 miljardin dollarin edestä lisää sotilaallista tukea vuodelle 2026.
– Kokonaisuudessaan Ukraina on äärimmäisen haastavassa tilanteessa. Se ansaitsee kattavamman pitkän aikavälin taloudellisen, sotilaallisen ja humanitaarisen tukipaketin EU-liittolaisiltaan ja muilta liittolaisiltaan. Tuen tulisi vastata maan ajankohtaisia tarpeita, Dabrowski sanoo.
Samaan aikaan suurimman EU-maan Saksan Ukraina-tuki on hiipumassa. Ukraina-tukea tilastoivan Kiel Instituten mukaan Saksan liittohallituksen ilmoittamasta 100 miljardin euron summasta, joka on luokiteltu ”Ukrainalle suunnatuksi kahdenväliseksi avuksi”, vain noin 41,7 miljardia euroa voidaan todellisuudessa luokitella tällaiseksi avuksi.
Saksan ilmoittamasta summasta 35,9 miljardia euroa on käytetty ukrainalaispakolaisten hyväksi Saksassa sekä Ukrainassa toimivien saksalaisyritysten vienti- ja investointitakuisiin. 22,0 miljardia euroa muodostuu tulevista sotilaallisen avun sitoumuksista.
– Suurin osa Saksan hallituksen Ukrainan hyväksi laskemasta siviilituesta käytetään itse asiassa Saksassa – täällä asuviin ukrainalaisiin. Nämä varat eivät tue Ukrainan hallitusta sen puolustautuessa Venäjän hyökkäyksiä vastaan. Emmehän me kutsuisi syyrialaispakolaisiin kohdistuvia sosiaalimenojakaan ”Syyrialle annettavaksi kahdenväliseksi avuksi”, Ukraine Support Tracker -seurantahankkeen johtaja Christoph Trebesch kommentoi tiedotteessa.
Hän muistuttaa, että Saksa on selkeästi Euroopan suurin Ukrainalle apua antava maa. Saksan hallituksen viestintä avusta on kuitenkin muuttumassa yhä sekavammaksi.
– 100 miljardin euron luku on harhaanjohtava, ja se on virheellisesti luokiteltu ”Ukrainalle annettavaksi kahdenväliseksi avuksi”. Tämä on harmillista.
Kiel Instituten mukaan Manner-Euroopan maat ovat tähän mennessä tukeneet Ukrainaa yhteensä 137 miljardilla eurolla ja Yhdysvallat 115 miljardilla eurolla. Lisäksi EU:n instituutioiden tuki on 100 miljardia euroa.
Yksittäisistä maista suurinta sotilaallista tukea ovat Yhdysvaltojen jälkeen maksaneet Saksa, Britannia, Tanska, Norja ja Alankomaat. Vähiten tukea ovat antaneet Latvia, Slovakia, Viro, Australia, Liettua, Espanja, Belgia ja Italia.