Loppuviikolla on luvassa kuurosateita ja varsinkin maan etelä- ja länsiosassa lämpötila laskee, kertoo Foreca sääblogissa. Tästä huolimatta edessä on myös aurinkoisia hetkiä.
Keskiviikkona pilvisyys vaihtelee päivän mittaan eri puolilla maata. Sadekuurot painottuvat Länsi-Suomeen sekä Lappiin. Kuurojen mukana saattaa tulla ukkosia.
Maan etelä- ja keskiosassa tuuli on keskiviikkona heikkoa ja pohjoisessa länsituuli kohtalaista.
Etelässä lämpötila on 22–25 astetta. Pohjois-Pohjanmaalla sekä Etelä-Lapissa lämpötila kohoaa 20 asteen tuntumaan. Pohjois-Lapissa lämpötila vaihtelee 15 asteen molemmin puolin.
Torstaina Suomen kaakkoispuolella on matalapainetta, johon liittyvät sateet liikkuvat maan etelä- ja kaakkoisosan yli koilliseen. Muualla maassa tulee sade- ja ukkoskuuroja. Lapissa sataa vähiten.
Tuuli on torstaina pääasiassa heikkoa. Ukkoskuurojen yhteydessä puuskat kuitenkin voimistuvat.
Perjantaina epävakaa sää jatkuu. Eri puolilla maata tulee ukkos- ja sadekuuroja. Pilvisyys vaihtelee. Yleisimmin sadekuuroja tulee lännessä ja pohjoisessa.
Viikonloppuna sää ei juuri muutu, sillä kuurosateita kehittyy pitkin päivää ja siellä täällä sateiden mukana myös ukkostaa.
Lämpötila kohoaa viikonloppuna enintään 15–20 asteeseen. Niillä alueilla, joissa on tarpeeksi pitkään aurinkoista poutasäätä, voi ylin lämpötila käydä jopa 20 asteen yläpuolella.