– Mobilisoituja on tuskin enää jäljellä, sanoo Maksim, joka pakotettiin neljä vuotta sitten liittymään Venäjän asevoimiin.
Venäjältä on viime kuukausina kantautunut huhuja uudesta liikekannallepanosta.
Maksim kuvaa kokemuksiaan riippumattomalle venäläismedia Meduzalle, joka kertoo, mitä edellinen liikekannallepano merkitsi tavalliselle venäläiselle perheenisälle.
– Syyskuussa 2022 liikkui huhuja mobilisaatiosta, mutta en kiinnittänyt niihin huomiota enkä uskonut, että se voisi koskea minua. Kuka minua siellä tarvitsisi, enhän minä ole ammattisotilas. Meillähän on suuri, mahtava armeija ja uutisissa kaikki näytti menevän hyvin.
Maksim oli tuolloin 34-vuotias insinööri ja perheenisä. Hän työskenteli kylmälaitteiden parissa ja pyöritti lisäksi pientä ilmastointialan yritystä. Hänen poikansa oli syntynyt vain kuukautta ennen liikekannallepanoa.
Lokakuun alussa Maksim kutsuttiin työpaikkansa henkilöstöosastolle. Hänelle ojennettiin palvelukseenastumismääräys ja sanottiin, että vaihtoehtoina olivat allekirjoittaminen tai vankeus.
Maksim yritti pyytää lykkäystä, koska hänen poikansa oli vasta vauva. Sotilasviranomainen vakuutti hänelle, ettei kyse olisi pitkästä palveluksesta.
– Hän taputti minua olkapäälle ja sanoi, että kolmen kuukauden päästä olen jo kotona.
Maksim pakkasi tavaransa vanhaan reppuun, hyvästeli vaimonsa ja lähti kokoontumispaikalle. Hän kertoo ajatelleensa viimeiseen asti, että viranomaiset muuttaisivat mielensä ja lähettäisivät miehet kotiin.
Niin ei käynyt. Kahden viikon koulutuksen jälkeen mobilisoidut miehet lastattiin junaan.
– Meille sanottiin: Olette mobilisoituja, teitä ei lähetetä taisteluun. Te kuulutte aluepuolustusjoukkoihin. Uskoimme siihen mielellämme.
Miehet uskoivat, että heidät lähetettäisiin Krimille vartiointitehtäviin. Juna kuitenkin kääntyi kohti Itä-Ukrainaa ja Luhanskin aluetta. Siinä vaiheessa sotilaat alkoivat ymmärtää, ettei heitä oltukaan viemässä selustaan aluepuolustusjoukkoihin.
Luhanskin alueella miehet siirrettiin sotilasajoneuvoihin. Kun he ajoivat Severodonetskin läpi, kuorma-auton lavalla vallinnut puhe ja vitsailu loppuivat.
Kaupungissa paloi rakennuksia, teiden varsilla oli tuhoutunutta sotilaskalustoa, ja ihmiset kulkivat raunioiden keskellä. Maksimin mukaan kaikki olivat kauhuissaan.
– Kuorma-auton lavalla tuli hiljaista. Silloin olimme saapuneet sotaan.
Maksimin yksikkö vietiin Kremennan lähelle metsään, jossa heidän käskettiin valmistautua vihollisen hyökkäykseen.
– Meille annettiin jonkin verran muonaa ja vähän ammuksia, osoitettiin sormella tiheikköä ja sanottiin: Vihollinen tulee tuolta, olkaa valppaina.
Joukkueelle oli aluksi vain yksi kuoppa suojaksi. Sotilaat rakensivat itse oksista ja muista saatavilla olevista materiaaleista alkeellisen korsun. Päivät kuluivat kaivamiseen, vartiointiin ja tykistötulen kuuntelemiseen.
Droonit
Vähitellen rintaman suurimmaksi uhaksi nousivat droonit. Maksim kertoo, kuinka fpv-drooni räjäytti hänen ajoneuvonsa ja haavoitti häntä jalkaan.
Pienet fpv-droonit muuttivat sodan luonteen. Ajoneuvoja oli vaikea käyttää, koska ne voitiin havaita ja tuhota nopeasti. Taistelut siirtyivät yhä enemmän jalkaväen vastuulle.
Maksim kertoo haavoittuneensa useita kertoja. Toinen silmä on sokeutunut, eikä toisessa korvassa ole enää kuuloa. Lääkärintarkastuksessa häntä ei silti vapautettu palveluksesta.
– Lääkärikomissiossa sanottiin: Toinen silmähän näkee ja toisella korvalla kuulee. Kukaan ei välitä paskaakaan terveydestäsi. Kotiin pääsee joko ilman raajoja tai silloin kun kuolee.
Maksimin mukaan venäläissotilaiden palkasta suuri osa kuluu rintamalla käytännön tarpeisiin. Kotiin lähetettäväksi ei juuri jää rahaa.
– Kaikki ajattelevat, että saamme suurta palkkaa. Tarpeisiin nähden se on mitätön summa. Jos kuukaudessa onnistuu lähettämään kotiin edes satatuhatta ruplaa (noin tuhat euroa), voi ajatella säästäneensä todella hyvin, Maksim sanoo.
Hänen mukaansa sotilaat joutuvat maksamaan itse muun muassa ajoneuvojen korjauksia, polttoaineen, droonien varaosia ja ruokaa. Armeijan tarjoamilla muonilla ei pärjää pitkään.
Maksimin yksikössä komentajat eivät hänen mukaansa suoraan vaadi sotilailta rahaa. Yksikössä kerätään kuitenkin rahaa ”yhteiskassaan”, josta hankinnat rahoitetaan.
– Komentajia yhteiskassamme ei juuri kiinnosta. He antavat taistelutehtävän, mutta se, miten tehtävä suoritetaan, ei ole heidän ongelmansa. Jos kuljetuskalustoa ei ole, on mentävä jalan. Jos droonia ei ole, mutta aluetta pitää tiedustella, täytyy mennä itse.
Korsusta tuli koti
Maksim sanoo, ettei liikekannallepanossa kutsutuille ole annettu tietoa siitä, milloin he voisivat palata lopullisesti kotiin. Hänen mukaansa sopimussotilaat ja vapaaehtoiset ovat vaihtuneet rintamalla, mutta mobilisoidut ovat jääneet ilman selvää rotaatiota.
Maksimin alkuperäisessä yksikössä oli 35 vuonna 2022 mobilisoitua sotilasta. Heistä on jäljellä enää neljä. Osa on vapautettu vakavien vammojen vuoksi, mutta suurin osa on kuollut.
Kotilomat ovat olleet harvassa. Kun Maksim viimein pääsi pois rintamalta, tuntui kaupunki vieraalta. Rintamalla hän on oppinut nukkumaan räjähdysten keskellä. Kotona hiljaisuus pitää hereillä.
– Lomilla sanon joskus vahingossa, että lähden pian kotiin tarkoittaen omaa korsuani.
Maksim ei usko, että Venäjällä julistetaan uutta liikekannallepanoa. Hänen mukaansa armeija tarvitsee lisää miehiä, mutta sitä ei haluta myöntää julkisesti.
– Valtiolle olisi jotenkin häpeällistä tunnustaa, että armeija tarvitsee lisää henkilöstöä. Sitä se kuitenkin tarvitsee. Kaikki valehtelevat toisilleen, ja juuri siksi me olemme olleet ilman rotaatiota jo neljä vuotta.
– Toivon todella, että tämä kaikki päättyy pian, koska voimamme ovat loppumassa.
