Wolt on muuttanut elokuun alussa tilauskäytäntöjään, uutisoi Yle.
Jatkossa asiakkaan tekemä tilaus hyväksytään automaattisesti, eikä ravintolan tarvitse hyväksyä sitä erikseen. Brasserie SLO Room -ravintolan perustaja Jaakko Hämäläinen pitää uutta käytäntöä täysin järjettömänä.
– Systeemi on täysin irrallaan todellisuudesta. Kuljettaja voi ilmoittaa hakevansa tilauksen kahdeksan minuutin kuluttua, vaikka ravintolassa olisi kymmenien ihmisten jono, Hämäläinen sanoo Ylelle.
Hämäläisen mukaan ongelmia on erityisesti lounasaikaan, kun ravintola on täynnä asiakkaita. Wolt-tilaus tulee läpi, vaikka annokseen tarvittava raaka-aine olisi loppunut tai aikaa annoksen valmistamiseen ei olisi.
Hämäläisen mukaan tilaukset hidastavat ruoan valmistusta, kun valmiiden tilausten väliin pitää valmistaa Wolt-annoksia. Paikan päällä ruokailevien ruoat saattavat myöhästyä kymmenellä minuutilla, Hämäläinen sanoo.
Woltista kerrotaan Ylelle sähköpostitse, että kyseessä on kokeilu, joka on käytössä alle 10 prosentissa Suomen ravintoloista.
Woltin mukaan automaattisen hyväksynnän voi laittaa pois päältä, mikäli ravintola ei koe sitä toimivaksi. Käytännön tarkoituksena on sujuvoittaa tilausten käsittelyä ja vähentää manuaalista työtä, Wolt kommentoi.