Politiikka

Yllätystieto – Myös tämä kansanedustaja osallistui Erikoisjoukkoihin Sofia Virran kanssa

Yllätystieto – Myös tämä kansanedustaja osallistui Erikoisjoukkoihin Sofia Virran kanssa

Myös kansanedustaja Mikko Lundén (ps) on osallistunut Erikoisjoukot-ohjelman kuvauksiin.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä sanoo Iltalehdelle olevansa siinä käsityksessä, että näin on tapahtunut. Varsinaista vahvistettua tietoa hänellä itsellään ei asiasta ole.

Iltalehti on pystynyt vahvistamaan Lundénin osallistumisen muuta kautta.

Lundénin osallistumisesta kertoi ensimmäisenä viihdejulkaisu Uuno, ja sitä on käsitellyt myös Salon Seudun Sanomat.

Iltalehti ei ole tavoittanut Lundénia kommentoimaan osallistumistaan ohjelmaan.

Henkilökohtainen syy

Sofia Virran osallistuminen Erikoisjoukot-ohjelmaan herätti hiljattain valtavan kohun, mutta uusi tieto on, että myös Lundén on ollut samalla vielä julkaisemattomalla kaudella kuin Virta mukana tosi-tv-ohjelmassa.

Lundén on ilmoittanut poissaolon henkilökohtaisesta syystä eduskunnasta 9. kesäkuuta. Erikoisjoukkojen jaksoa alettiin kuvata päivää tätä aiemmin.

10. kesäkuuta täysistunnosta Lundénia ei ole enää merkitty poissaolevaksi, mikä kertonee siitä, että Lundén on tipahtanut varsin varhaisessa vaiheessa leikistä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen viestittää Iltalehdelle Lundénista, ettei hän voi ottaa kantaa yksittäisten edustajien poissaoloihin.

– Perussuomalaisten ryhmässä edustajat ilmoittavat aina poissaolonsa ja niiden syyt etukäteen ryhmäkansliaan, hän kommentoi yleisellä tasolla.

Rauhiolla ei tietoa

Sofia Virta jatkoi Erikoisjoukoissa pitkään, sillä hän palasi eduskuntaan 16. kesäkuuta pitäen tiedotustilaisuuden.

Virran poissaolo kuohutti julkisuudessa myös siksi, että hän oli ilmoittanut eduskunnalle syyksi henkilökohtaisen syyn, jolla tarkoitetaan yleensä esimerkiksi omaa tai läheisen sairastumista. Sittemmin kirjaus korjattiin, ja Virta sanoi medialle, että kyse oli virheestä. Asia puhutti myös siksi, että Virta on näkyvä puolueensa puheenjohtaja, jonka poissaoloa ihmeteltiin.

Nyt siis Lundénilla, joka tiedetään Sofia Virran hyväksi ystäväksi, on samanlainen kirjaus henkilökohtaisesta syystä. Eduskunnasta kerrottiin keskiviikkona Iltalehdelle, että kirjaus on yhä voimassa.

Eduskunnan hallintojohtajalla Pertti Rauhiolla, jonka Iltalehti myös keskiviikkona tavoitti, ei ole ollut tiedossa Lundénin Erikoisjoukot-osallistumista. Aiemmin kerrottiin, että Rauhio oli saanut tiedon Sofia Virran osallistumisesta jo maaliskuussa.

Rauhio viittaa yleisellä tasolla aiempaan kommenttiinsa, jonka mukaan poissaolon syytä ei ole tarpeen ilmoittaa tv-ohjelman takia. Se ei ole henkilökohtainen syy.

– Eräässä toisessa tapauksessa tuli korostettua, että kannattaa lukea se ohje, Rauhio sanoo.

Mäkelä: ”Ei ole tullut ennalta avaamaan”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajalla Jani Mäkelällä ei ole ollut vahvistettua tietoa Lundénin Erikoisjoukot-kuviosta, mutta hän on kuitenkin ollut siinä käsityksessä, että Lundén on ohjelmaan osallistunut.

Ennalta hän ei kuitenkaan ole tietoa osallistumisesta saanut.

– Lundén ei ole tullut ennalta avaamaan tätä asiaa.

Jälkikäteen Mäkelä on kuitenkin jonkinlaista informaatiota saanut.

– Sain tiedon, että tämmöinen poissaolo olisi kysymyksessä.

Erityisiä keskusteluja hän ei ole kuitenkaan itsensä Lundénin kanssa sittemmin käynyt.

– En ole tästä erityisemmin kysellyt. Kun kerran näin on, niin eihän sitä muuksi pysty muuttamaan.

Mäkelä muistelee, että Lundénin poissaolo selvisi hänelle, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmä laski tärkeää äänestystä varten paikalla olevien kansanedustajien määrää.

Mäkelä ei muista, mistä äänestyksestä on ollut kyse, mutta kyseessä on voinut olla esimerkiksi 12. kesäkuuta äänestys, jossa otettiin kantaa alkoholilain sisältöön.

Mäkelä itse kieltäytyi

– Niin kuin olen sanonut, tietenkin eduskuntatyö on edustajalle ensisijainen tehtävä, että toivoisin noudatettavan harkintaa siinä, mitä istuntokauden aikana tehdään, Mäkelä kommentoi Lundénin poissaoloa eduskunnasta.

Mäkelä on aiemmin kertonut julkisuuteen, että häntäkin kysyttiin Erikoisjoukkojen kuvauksiin. Hän muistelee viestineensä ohjelmalle tammikuussa, ettei voi osallistua.

– Se olisi ollut selkeästi istuntokauden päällä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen on myös kertonut sosiaalisessa mediassa, että häntäkin pyydettiin 2026 Erikoisjoukot-ohjelmaan.

– En osallistunut. Ohjelma on erittäin mielenkiintoinen ja mielellään siihen osallistuisin, mikäli se ei tapahtuisi työaikana, Seppänen on kertonut.

”Jää äänestäjien arvioitavaksi”

Tuleeko osallistumisesta jotain seuraamuksia Lundénille? Käsitelläänkö tätä jotenkin?

– En oikein tässä kohtaa ainakaan lähtisi ennakoimaan mitään sen suurempaa käsittelyä. Se on varmaan sellainen asia, mikä jää äänestäjien arvioitavaksi, että miten suhtautuvat edustajien tekemisiin, Jani Mäkelä kommentoi Lundénin edesottamuksia.

Mitä mieltä olet siitä, että Lundén ei tullut kertomaan asiasta julkisuuteen, vaikka Sofia Virta oli ison kohun keskellä?

– Sitä varmaan pitää kysyä hänet itseltään, että liittyykö siihen jotain näitä [tv-ohjelman] sopimusteknisiä asioita. En pysty hänen puolestaan sitä kommentoimaan.

Mitä ajattelet siitä, että tällaiset sopimustekniset asiat ehkä menevät tavallaan ohi siitä, mikä sitoo kansanedustajia eduskunnassa?

– Edustajien pitäisi välttää mielestäni sellaisia sitoumuksia, jotka tukkivat heidän suutaan oikeissakin asioissa.

Mikä mieltä olet siitä, että Lundén on ilmoittanut henkilökohtainen syyn 9. kesäkuuta poissaoloksi? Pitäisikö se nyt sitten kanssa muuttaa?

– En osaa kommentoida, mikä se syy oli. Se on sellainen asia, mikä hän itse voi avata, jos haluaa, tai eduskunnan hallinto, jos se heidän avattavissaan on.

Mäkelä ei kommentoi sitäkään, pitäisikö Lundénin palauttaa kansanedustajan palkkionsa poissaolon ajalta.

– En sitäkään pysty kommentoimaan, kun en pysty kommentoimaan poissaolon tarkkaa syytäkään.

Sofia Virta on kertonut selvitelleensä jo etukäteen ennen ohjelmaa, miten hän voisi palauttaa palkkiotaan ohjelman ajalta. Hänen avustajansa hoiti asiaa.

Iltalehti on kertonut niin ikään uutisessaan, millaisia palkkioita Erikoisjoukot-osallistumisesta maksetaan.

Iltalehden aiemmin kertomien tietojen mukaan myös kokoomuksen kansanedustaja Noora Fagerström on osallistunut ohjelman kuvauksiin, mutta hän ei ole mukana samalla tuotantokaudella Virran kanssa.

Tutuista poliitikoista Erikoisjoukkoihin ovat aiemmin osallistuneet Pinja Perholehto (sd), Ville Kaunisto (kok), Henna Virkkunen (kok), Tom Packalén (ps) ja Mika Poutala (kd), Susanna Koski (kok).

Olet saattanut jäädä paitsi