Kaustisen festarien vilkkaimmat päivät ovatkin tänä vuonna perjantai ja lauantai – lipunmyynti aiempaa vauhdikkaampaa
Ohjelmaa on suunniteltu niin, että yleisö pysyisi alueella loppuun asti. Esiintyjiä Kaustiselle saapuu 15 maasta,...
Ohjelmaa on suunniteltu niin, että yleisö pysyisi alueella loppuun asti. Esiintyjiä Kaustiselle saapuu 15 maasta,...
Maailman kuunnelluin artisti Bad Bunny esiintyy viikonloppuna Tukholmassa. Espanjaksi laulava supertähti ottaa...
Lipunmyynti on jakautunut tasaisesti kahdelle viikolle. Festivaalin tavoitteena on saada puoli miljoonaa euroa lipputuloja.
Taideteos kertoo tarinan normannilaisen valloittajan Vilhelm Valloittajan hyökkäyksestä.
Lahdessa Rooster Festeille kokoontui pieni, mutta sitäkin asenteellisempi festarikansa. Punk on 2020-luvulla...
Suosituimpien itkettävien kirjojen listalle ylsi klassikoiden ja käännöskirjojen rinnalle myös muutama kotimainen nykykirja.
Silverwhite-elokuva kertoo suomalais-ugrilaisten perheiden tarinoita eri aikakausilta.
Tyler tunnettiin muun muassa hiteistään Total Eclipse of the Heart ja Holding Out for a Hero.
Jalkapallon MM-historian ensimmäisen puoliaikaesityksen on suunnitellut Coldplay-yhtyeen laulaja Chris Martin.
Valtiovarainministeriö torjui Helsingin Garden-hankkeen lainatakauksen. Esittelemme jutussa kilpailevat hallihankkeet.